Markos Botsaris

Botsaris syntyi noin vuonna 1788 Soulissa, Epeiroksen vuorilla sijaitsevassa linnoitettujen kylien ryhmässä, yhteen sen johtavista suvuista; hänen isänsä oli Kitsos Botsaris. Souliotit, ortodoksikristityt, jotka puhuivat sekä kreikkaa että albaniaa, olivat pitkään vastustaneet Ioanninan Ali-pašaa. Vuonna 1803 Souli lopulta kukistui, ja souliottiperheet jättivät kotinsa: osa lähti Pargaan, ja monet, Botsariksen perhe heidän joukossaan, siirtyivät Korfulle ja muille Joonianmeren saarille. Siellä nuori Markos palveli vuosia albanialaisessa rykmentissä vieraan komennon alaisena, ja noin vuonna 1809 hän kirjasi pienen kreikkalais-albanialaisen sanaston souliottien puheesta; asiakirja on yhä tallessa.

Kun Ali-paša välirikkoutui sulttaanin kanssa vuonna 1820, souliotit palasivat Epeirokseen, ja Botsaris liittyi salaiseen Filiki Eteriaan. Vallankumouksessa hän taisteli Länsi-Kreikassa: Petan taistelussa heinäkuussa 1822, joka oli raskas kreikkalaistappio, ja Mesolongin ensimmäisessä piirityksessä talvella 1822–23, josta puolustajat selvisivät. Elokuussa 1823 Mustafa-pašan johtama suuri osmaniarmeija marssi etelään. Yöllä 8. ja 9. elokuuta välillä (nykyisen kalenterin mukaan 21. elokuuta) Botsaris johti muutamaa sataa souliottia yllätyshyökkäykseen sen leiriin Karpenisin lähellä. Hyökkäys onnistui, mutta Botsaris sai luodin ja kuoli samana yönä. Hänen miehensä kantoivat ruumiin Mesolongiin, jonne hänet haudattiin.

Botsaris ei jättänyt jälkeensä kirjoja ja vain vähän kirjeitä; hän jätti taistelun ja esimerkin. Yöhyökkäys Karpenisissa oli sotilaallisesti pieni operaatio, eikä se pysäyttänyt osmaniarmeijaa. Mutta tarina kapteenista, joka valitsi vaarallisimman paikan miestensä kärjessä ja kaatui voiton hetkellä, levisi heti koko Kreikkaan ja Eurooppaan. Solomos kirjasi muistiin, ja kreikkalaiset koulukirjat kertovat yhä, kuinka hän taistelua edeltävänä iltana, kun muut kapteenit kadehtivat hallituksen hänelle myöntämää kenraalinvaltakirjaa, repi sen kappaleiksi pitääkseen kreikkalaiset yhtenäisinä.

Ulkomailla hänen kuolemansa osui vuosiin, jolloin Eurooppa oli täynnä innostusta Kreikan asiaa kohtaan. Vuonna 1825 amerikkalainen runoilija Fitz-Greene Halleck julkaisi runon Marco Bozzaris, pitkän runon, jonka amerikkalaiset koululaiset opettelivat ulkoa vuosikymmenten ajan, ja myös Dionysios Solomos, Kreikan kansallislaulun runoilija, kirjoitti hänestä säkeitä. Hänen perheensä pysyi lähellä uutta Kreikan valtiota: veli Kostas Botsaris nousi kenraaliksi ja senaattoriksi, ja tytär Katerina, jota kutsuttiin Rosaksi, tuli kuningatar Amalian hovinaiseksi Ateenaan ja oli kuuluisa kauneudestaan. Kreikkalaisille Botsaris on osa koko Soulin tarinaa: vastarintaa Ali-pašaa vastaan, Zalongon naisia, maanpakoa Korfulla ja paluuta taisteluun vuonna 1821.

Jos kävelet missä tahansa kreikkalaisessa kaupungissa, löydät todennäköisesti kadun nimeltä οδός Μάρκου Μπότσαρη, Markos Botsariksen katu; myös koulut ja aukiot kantavat hänen nimeään. Mesolongissa hänen hautansa on Κήπος των Ηρώων -puistossa (Sankarien puutarha), jossa kaupunki vaalii piirityksen ja kreikkalaisia auttaneiden ulkomaalaisten, kuten lordi Byronin, muistoa. Lapset oppivat hänen nimensä alakoulussa yhtenä vuoden 1821 sankareista, ja 25. maaliskuuta, Kreikan itsenäisyyspäivänä, hänen muotokuvansa näkyy Kolokotroniksen ja Bouboulinan rinnalla. Yöhyökkäyksen paikalla Kefalovrysossa Karpenisin lähellä on hänen muistomerkkinsä. Jos luet englantia, Halleckin runo on paras tapa nähdä, miten 1800-luvun ulkomaiset lukijat hänet näkivät.

• Kreikkalais-albanialainen sanasto, jonka hän kirjasi Korfulla noin vuonna 1809, on yksi harvoista kirjallisista lähteistä souliottien puheesta.
• Fitz-Greene Halleckin runo «Marco Bozzaris» (1825) teki hänestä kuuluisan Yhdysvalloissa.
• Hän kuoli samana yönä, jona hänen hyökkäyksensä onnistui, Karpenisin lähellä elokuussa 1823.
• Hänen tyttärestään Rosa Botsarista tuli hovinainen kuningas Otton ja kuningatar Amalian hoviin.