Ibykos

Ibykos syntyi Rhegionissa, kreikkalaisessa kaupungissa Italian saappaan kärjessä, nykyisessä Reggio Calabriassa. Antiikin kirjoittajat antavat hänen isälleen useita eri nimiä eivätkä ole yksimielisiä hänen ajoituksestaan. Bysanttilainen Suda-sanakirja sijoittaa hänet Samokselle kuningas Kroisoksen aikaan, noin 564–561 eaa., mutta nykyiset historiat ajoittavat hänen Samoksen-vuotensa yleensä tyranni Polykrateen kauteen, noin 537–523 eaa. Polykrateen hovissa kalliit kuorolaulun esitykset, joissa yhdistyivät runous, musiikki ja tanssi, viihdyttivät vieraita ja julistivat myös hallitsijan mainetta. Myöhemmin Aleksandrian oppineet lukivat Ibykoksen Kreikan yhdeksän kanonisen lyyrikon joukkoon.

Hänen kuolemastaan ei tiedetä mitään varmaa. Kuuluisa tarina, jonka kertovat vuosisatoja myöhemmin Antipatros Sidonilaisen epigrammi, Plutarkhos ja Suda, kertoo rosvojen hyökänneen hänen kimppuunsa autiossa paikassa, joidenkin versioiden mukaan Korintin lähellä. Kuollessaan hän pyysi ohi lentävää kurkiparvea kostamaan hänen puolestaan. Myöhemmin teatterissa yksi murhaajista näki kurkia yläpuolellaan ja huusi: ”Katsokaa, Ibykoksen kostajat!”, ja rikos paljastui. ”Ibykoksen kurjista” tuli sananlasku, mutta tarina on legenda eikä historiallinen tieto.

Ibykos kirjoitti kirjallista kreikkaa, jossa dorilaiset ja aiolilaiset piirteet sekoittuvat vahvaan eepokselliseen sävyyn. Säilyneet runot jakautuvat kahteen ryhmään: myyttejä kertoviin lauluihin, jotka ovat lähellä vanhemman runoilijan Stesikhoroksen tapaa, ja henkilökohtaisempiin rakkautta ja ylistystä käsitteleviin runoihin. Egyptistä löytynyt papyruskatkelma, joka on säilynyt ilman tekijän nimeä mutta joka yleensä luetaan hänelle, ylistää nuoren Polykrateen kauneutta ja mainetta. Siinä käytetään tunnettua keinoa: runoilija jättää yhden aiheen sivuun keskittyäkseen siihen, mikä todella merkitsee, eli ylistettävään henkilöön.

Rakkausrunot ovat syy siihen, että antiikin lukijat muistivat hänet. Katkelmassa 286, jota Athenaios lainaa teoksessaan Deipnosofistai, kvittenipuut kukkivat keväällä jokien kastelemina siellä, missä on Neitojen koskematon puutarha, ja viiniköynnöksen silmut kasvavat varjoisten oksien alla. Sitten kuva kääntyy: runoilijalle rakkaus ei lepää minään vuodenaikana, vaan syöksyy kuin Traakian pohjoistuuli salamoineen. Katkelmassa 287 Eros katsoo häntä tummien luomien alta ja heittää hänet Afroditen verkkoihin; runoilija vapisee kuin vanha palkittu kilpahevonen, joka pakotetaan juoksemaan vielä kerran. Platonin Parmenideessa (137a) filosofi muistaa tämän hevosen, ja Faidroksessa Sokrates lainaa toista Ibykoksen säettä.

Kreikassa Kreikan kielen keskus tarjoaa nykyään verkossa katkelmat 286 ja 287 antiikin tekstin, nykykreikankielisten käännösten ja selitysten kanssa. Odysseas Elytis kutsuu kokoelmassaan Ημερολόγιο ενός αθέατου Απριλίου (Näkymättömän huhtikuun päiväkirja) Ibykosta sanalla «ερωτομανέστατο» (rakkaudessa kaikkein intohimoisin). Saksassa Friedrich Schiller teki legendasta balladin Die Kraniche des Ibykus (Ibykoksen kurjet) vuonna 1797 sen jälkeen, kun Goethe oli luovuttanut aiheen hänelle. Kokeile: avaa katkelma 286 nykykreikankielisen käännöksen kanssa, etsi kvittenipuut ja viiniköynnökset ja kirjoita kaksi omaa lausetta: «Η κυδωνιά ανθίζει» (Kvittenipuu kukkii) ja «Το αμπέλι μεγαλώνει» (Viiniköynnös kasvaa). Lisää sitten vielä yksi kasvista, jonka näet ikkunastasi.

• Aleksandrialainen yhdeksän lyyrikon kaanon asetti Ibykoksen Sapfon, Alkaioksen, Alkmanin, Stesikhoroksen, Anakreonin, Simonideen, Pindaroksen ja Bakkhylideen rinnalle.
• Katkelma 286 on säilynyt vain siksi, että Athenaios lainasi sitä pöytäkeskusteluja käsittelevässä kirjassa, joka kirjoitettiin yli seitsemän vuosisataa Ibykoksen jälkeen.
• Ilmaus «αἱ Ἰβύκου γέρανοι» (Ibykoksen kurjet) muuttui sananlaskuksi rikoksesta, joka paljastuu odottamattomalla tavalla.
• Goethe aikoi ensin kirjoittaa kurkiballadin itse, mutta jätti aiheen Schillerille ja lähetti tälle neuvoja linnuista.