Stelios Kazantzidis

Kazantzidis syntyi 29. elokuuta 1931 Nea Ioniassa, Ateenan pakolaisesikaupungissa, joka rakennettiin Vähästä-Aasiasta vuonna 1922 karkotetuille kreikkalaisille. Hänen perheensä oli köyhä, hän menetti isänsä jo poikana ja jätti koulun varhain tehdäkseen mitä tahansa töitä löysi. Hän lauloi ympärillään oleville työläisille, opetteli itse soittamaan kitaraa ja alkoi 1950-luvun alussa tehdä levyjä.

Vuosikymmenen lopussa hän oli Kreikan suosituin laulaja. Laïkon ja rebetikon suuret säveltäjät, heidän joukossaan Vassilis Tsitsanis, kirjoittivat hänelle, ja 1950-luvun lopulta lähtien hän lauloi kuuluisassa duossa nuoren Marinellan kanssa, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1964; he erosivat vuonna 1966. Levyjä myytiin valtavia määriä, ja yökerhot, joissa hän lauloi, olivat täynnä joka ilta.

Sitten 1960-luvun puolivälissä, maineensa huipulla, hän lakkasi laulamasta yökerhoissa. Hän sanoi kyllästyneensä siihen, että kerhojen omistajat ja levy-yhtiöt käyttivät häntä hyväkseen, ja hän piti sanansa: lopun elämäänsä hän tuskin koskaan nousi lavalle ja tavoitti yleisönsä vain levyjen kautta. Etäisyys kasvatti legendaa. Hän kuoli syöpään 14. syyskuuta 2001, ja tuhannet ihmiset tulivat hyvästelemään hänet.

Kazantzidis ei kirjoittanut laulujaan; hän antoi niille äänen. Se ääni oli korkea, voimakas ja täynnä tuskaa, ja siinä oli kevyt värinä ja pitkiä kannateltuja säveliä, jotka saattoivat hiljentää koko salin. Hän lauloi tyyliä nimeltä βαριά λαϊκά, ”raskaita” kansanlauluja, hitaita zeibekikoja ja hasapikoja bouzoukin säestyksellä, aiheista, jotka tavalliset ihmiset tunsivat hyvin: odottava äiti, rakkaus, joka petti, työvuoro tehtaalla, laiva tai juna, joka vie pois.

Teema, joka teki hänestä ainutlaatuisen, oli ξενιτιά, maanpako ja siirtolaisuus. 1950- ja 1960-luvuilla satoja tuhansia kreikkalaisia lähti kylistään töihin Länsi-Saksaan, Belgiaan, Australiaan ja Amerikkaan, ja Kazantzidisista tuli heidän laulajansa. Monet hänen lauluistaan kertoivat pahvisesta matkalaukusta ja asemalaiturista, ja siirtolaiset soittivat hänen levyjään vuokrahuoneissaan tunteakseen olevansa lähempänä kotia.

Hänen tunnetuimpiin lauluihinsa kuuluvat Μαντουμπάλα (Mandubala), jonka innoittajana oli intialainen elokuvatähti Madhubala ja jonka levyä myytiin noin vuonna 1959 noin 100 000 kappaletta, mikä oli tuolloin Kreikan ennätys; Akis Panoun Η ζωή μου όλη (Koko elämäni, 1974), jota hän kutsui suosikikseen; sekä Υπάρχω (Olen olemassa, 1975), sanat Pythagoras. Monille kreikkalaisille hänen levynsä ovat vähemmän musiikkityyli kuin osa perheen muistia.

Kazantzidis on yhä kaikkialla Kreikassa: radiossa, tavernoissa, häissä ja taksinkuljettajien autoissa. Hyvä alku oppijalle on Υπάρχω, hidas laulu yksinkertaisin sanoin, tai mikä tahansa hänen äänitteensä Marinellan kanssa 1960-luvun alusta. Monet diasporan kreikkalaiset Stuttgartista Melbourneen puhuvat hänen lauluistaan niiden vuosien äänenä, jolloin heidän perheensä muuttivat maasta, eikä sanaa ξενιτιά ole helppo selittää ilman häntä. Nea Ioniassa, esikaupungissa, jossa hän syntyi, hänet muistetaan paikallisena poikana, josta tuli koko kansan ääni, ja jokainen hänen kuolinpäivänsä tuo kunnianosoituksia Kreikan televisioon ja radioon. Kaikkien sukupolvien laulajat levyttävät hänen laulujaan uudelleen.

• 1960-luvun puolivälissä, uransa huipulla, hän luopui yökerhoissa laulamisesta eikä koskaan palannut.
• Hän ja Marinella lauloivat yhdessä vuosia; he menivät naimisiin vuonna 1964 ja erosivat vuonna 1966.
• Kreikkalaiset kutsuvat häntä nimellä «ο Στελάρας», hellittelevä muoto hänen etunimestään, joka tarkoittaa ”iso-Stelios”.
• 1960-luvun Saksassa asuneille kreikkalaisille siirtolaisille hänen levynsä olivat mukana kulkevista tavaroista arvokkaimpia.