Athanasios Diakos

Diakos syntyi noin vuonna 1788 Fokiin ja Doriin vuorilla Delfoin pohjoispuolella; kaksi kylää, Artotina ja Ano Mousounitsa, pitää häntä omanaan, ja jälkimmäinen on sittemmin nimetty hänen kunniakseen uudelleen nimellä «Αθανάσιος Διάκος». Hänen sukunimekseen mainitaan tavallisesti Massavetas tai Grammatikos. Poikana hän meni luostariin ja hänestä tuli diakoni, kreikaksi διάκος, ja arvonimi jäi hänelle sukunimeksi. Perimätiedon mukaan hän jätti luostarin riitaannuttuaan erään osmanivirkamiehen kanssa ja nousi vuorille, missä hän liittyi klefteihin ja palveli myöhemmin armatolina, osmanivallan alaisena aseellisena vartijana, Odysseas Androutsosin joukossa.

Kun vallankumous puhkesi keväällä 1821, Diakos kokosi miehensä Livadian seudulla. Huhtikuun lopulla Omer Vrionin ja Köse Mehmedin johtama osmaniarmeija eteni etelään kohti Peloponnesosta, ja kreikkalaiset yrittivät pysäyttää sen Sperheiosjoella vanhan Thermopylain solan lähellä. Diakos piti muutaman sadan miehen kanssa Alamanan siltaa. Useimmat muut kreikkalaisjoukot vetäytyivät; hän jäi. Tuntikausien taistelun jälkeen hänet otettiin vangiksi haavoittuneena ja miekka katkenneena. Lamiassa hänelle tarjottiin henki, jos hän vaihtaisi uskoaan ja palvelisi osmaneja. Hän kieltäytyi, ja 24. huhtikuuta 1821 hänet teloitettiin, perimätiedon mukaan seivästämällä tai paistamalla vartaassa. Hän oli noin kolmenkymmenenkolmen vuoden ikäinen.

Diakos ei kirjoittanut kirjoja; hänen työnsä on yksi taistelu ja yksi kuolema sekä tapa, jolla kreikkalaiset ovat niistä siitä lähtien kertoneet. Sotilaallisesti Alamanan taistelu oli tappio: osmaniarmeija ylitti Sperheioksen ja jatkoi etelään. Mutta se käytiin vain muutama viikko maaliskuun 1821 ensimmäisten kansannousujen jälkeen, kun kukaan ei tiennyt, selviäisikö vallankumous, ja tarina miehestä, joka piti pintansa Thermopylailla, Leonidaan ja kolmensadan paikalla, antoi kapinalle sankarin sen ensimmäisistä päivistä lähtien. Muutamassa kuukaudessa tieto hänen kuolemastaan levisi kyliin, ja kreikkalaiset alkoivat puhua hänestä uutena Leonidaana.

Kansanperinne antoi hänelle hänen sanansa. Kuuluisimmassa hänestä kertovassa κλέφτικο τραγούδι -laulussa (kleftilaulu) Diakosta viedään kuolemaan kevätaamuna, ja hän katselee ympärillään kukkivia oksia ja uutta ruohoa. Laulussa hän sanoo, kuinka huonosti Kuolema on valinnut hetkensä: «Για δες καιρό που διάλεξε ο Χάρος να με πάρει». Toinen perimätiedon hänen suuhunsa panema lause on hänen vastauksensa tarjoukseen vaihtaa uskoa: «Γραικός γεννήθηκα, Γραικός θε να πεθάνω» (Kreikkalaisena synnyin, kreikkalaisena kuolen). Vuonna 1867 runoilija Aristotelis Valaoritis kirjoitti pitkän runon Αθανάσιος Διάκος, ja 1800-luvun maalarit kuvasivat hänet sillalla katkenneine miekkoineen. Juuri nämä kuvat, enemmän kuin itse taistelu, tekivät Diakosista kansallisen symbolin.

Lamiassa Diakosin patsas seisoo lähellä hänen teloituspaikkaansa, ja kaupunki muistaa häntä joka huhtikuu hänen kuolinpäivänsä tienoilla. Hänen synnyinkylänsä Fokiissa kantaa hänen nimeään, ja Αθανασίου Διάκου- tai pelkästään Διάκου-nimisiä katuja ja aukioita on lähes jokaisessa kreikkalaisessa kaupungissa, muun muassa tunnettu katu Ateenan Akropoliin lähellä. Kreikkalaiset lapset tutustuvat häneen koulussa 25. maaliskuuta, kansallispäivän, aikoihin, kun he lukevat kansanlaulun hänen viimeisestä aamustaan ja Alamanan tarinan. Hyvä vinkki: etsi kansanlaulu «Του Διάκου» ja lue sen kaksi ensimmäistä säettä, jotka aloittelijakin voi jo ymmärtää sana sanalta. Jos ajat vanhaa valtatietä Ateenasta Lamiaan, ylität Sperheioksen laakson, jossa taistelu käytiin.

• Διάκος ei ole sukunimi vaan kirkollinen arvonimi: hän oli diakoni luostarissa ennen kuin hänestä tuli taistelija.
• Alamanan silta on vain muutaman kilometrin päässä Thermopylailta, ja siksi kreikkalaiset vertasivat häntä Leonidaaseen.
• Hänen kotikylänsä Fokiissa nimettiin hänen mukaansa Athanasios Diakokseksi.
• Hän kuoli 24. huhtikuuta 1821, tuskin kuukausi vallankumouksen alkamisen jälkeen.