Georgios Karaiskakis

Karaiskakis syntyi noin vuonna 1782 Mavrommatin kylän lähellä Agrafan vuoristossa läntisessä Thessaliassa. Jo hänen elinaikanaan kerrotun tarinan mukaan hänen äitinsä oli nunna ja isänsä klefti eli vuorten lainsuojaton, ja siksi hänen vihollisensa (ja joskus ystävänsäkin) kutsuivat häntä nimellä «ο γιος της καλογριάς» (nunnan poika). Hän kasvoi köyhänä, lähti nuorena vuorille ja palveli monien kleftien tavoin jonkin aikaa Epeiroksen osmanihallitsijan, Ioanninan Ali-pašan, kaartissa, jossa hän oppi sodan ja politiikan kantapään kautta.

Kun vallankumous puhkesi vuonna 1821, hän taisteli läntisessä Keski-Kreikassa armatolina eli aseellisen joukon kapteenina. Hän oli rohkea ja ovela mutta myös ylpeä ja hankala, ja vuonna 1824 kreikkalainen kokous Mesolongissa jopa tuomitsi hänet petturiksi; pian hänet kuitenkin otettiin takaisin palvelukseen. Hän kärsi vuosia tuberkuloosista ja kuumeesta, ja hänet tunnettiin värikkäistä kirosanoistaan ja vitseistään pahimpinakin hetkinä.

Vuonna 1826, kun vallankumous oli romahtamaisillaan, hallitus nimitti hänet Rumelin ylipäälliköksi (αρχιστράτηγος). Hän saavutti sarjan voittoja, Chaidarissa Ateenan lähellä ja ennen kaikkea Arahovassa marraskuussa 1826, ja kokosi sitten armeijansa Faliroon murtaakseen Akropoliin osmanipiirityksen. Huhtikuun 22. päivänä 1827 hän sai kahakassa luodin ja haavoittui kuolettavasti; hän kuoli seuraavana päivänä, 23. huhtikuuta, Pyhän Yrjön juhlana, joka oli hänen nimipäivänsä.

Karaiskakis ei kirjoittanut kirjoja; hänen työnsä oli sotaretki. Kesällä 1826 Reşid Mehmed -pašan (Kioutachis) osmaniarmeija piiritti Ateenan Akropolista, ja suurin osa Keski-Kreikasta oli jälleen osmanien hallussa. Karaiskakis ymmärsi, ettei hän voisi lyödä suurta osmaniarmeijaa avoimessa taistelussa, joten hän käytti kleftien taktiikkaa: hän liikkui nopeasti vuorten halki, katkaisi huoltoyhteyksiä ja hyökkäsi eristettyjen yksiköiden kimppuun.

Hänen suurin menestyksensä koettiin Arahovassa Parnassos-vuoren rinteillä marraskuussa 1826. Hän saartoi Mustafa-beyn johtaman osmanijoukon kylään ja tuhosi sen useiden päivien lumisten taistelujen jälkeen; voitto palautti kreikkalaisten taistelumoraalin koko Rumelissa, ja sitä juhlitaan Arahovassa yhä joka vuosi. Seuraavien viikkojen aikana hänen miehensä valtasivat takaisin suuren osan alueesta, ja taisteluja käytiin Distomon ympäristössä ja muualla.

Alkuvuodesta 1827 hän toi armeijansa rannikolle Faliroon ja Pireukseen vapauttaakseen Akropoliin, ja hän teki vaikeaa yhteistyötä niiden ulkomaisten upseerien kanssa, jotka nyt johtivat kreikkalaisjoukkoja, lordi Cochranen ja kenraali Richard Churchin. Hänen kuolemansa huhtikuussa 1827 jätti armeijan ilman johtajaa, johon sotilaat luottivat; muutamaa päivää myöhemmin huonosti suunniteltu hyökkäys epäonnistui, ja Akropolis antautui kesäkuussa. Monet kreikkalaiset ovat siitä lähtien uskoneet, että historia olisi mennyt toisin, jos Karaiskakis olisi elänyt. Hänen huumorinsa, vihansa ja uskollisuutensa miehilleen tunnetaan Makrygianniksen kaltaisten taistelijoiden muistelmista.

Jokainen kreikkalainen tuntee nimen Pireuksen Neo Falirossa sijaitsevasta Γήπεδο Γεώργιος Καραϊσκάκης -stadionista (Karaiskakis-stadion), Olympiakosin kotikentästä, joka rakennettiin lähelle rantaa, jolla hän haavoittui. Ateenassa ja monissa kaupungeissa on Karaiskakis-aukioita, kaikkialla Καραϊσκάκη-nimisiä katuja ja Arahovassa muistomerkki, jossa vuoden 1826 voittoa muistellaan joka vuosi. Hänen muotokuvansa valkoisine fustanelloineen ja kleftien pitkine hiuksineen on vuotta 1821 käsittelevissä koulun historiankirjoissa, ja Rumelin kansanlaulut laulavat hänen kuolemastaan. Jos käyt Pireuksessa ottelupäivänä, kuulet tuhansien huutavan hänen nimeään.

• Hän kuoli 23. huhtikuuta 1827, Pyhän Yrjön juhlana, joka oli hänen nimipäivänsä.
• Lempinimi «ο γιος της καλογριάς» (nunnan poika) juonsi juurensa tarinasta, jonka mukaan hänen äitinsä oli nunna.
• Hän sairasti tuberkuloosia suuren osan sodasta ja johti silti miehiään eturintamasta.
• Vuonna 1824 oma puoli tuomitsi hänet petturiksi; kaksi vuotta myöhemmin sama hallitus nimitti hänet ylipäälliköksi.