Ateenan kolmekymmentä tyrannia (404–403 eaa.)

Ateena hävisi Peloponnesolaissodan 404 eaa. Kun Pitkät muurit ja Peiraieuksen muurit oli purettu, kansa äänesti kolmenkymmenen miehen valitsemisesta muokkaamaan isien lait valtiojärjestykseksi (Ksenofon, Hellenika 2.3.2, 2.3.11); Ateenalaisten valtiojärjestyksen (34.3) mukaan äänestys pakotettiin, koska Lysandros tuki oligarkkeja. Valtiojärjestystä ei koskaan julkaistu. Kolmekymmentä nimitti mieleisensä neuvoston ja virkamiehet, lisäsi Kymmenen valvomaan Peiraieusta ja Yksitoista hoitamaan vankilaa (Ateenalaisten valtiojärjestys 35.1) ja sai Lysandroksen kautta spartalaisen varuskunnan, φρουρά, harmosti Kallibioksen johtoon.

Aluksi monet kansalaiset olivat tyytyväisiä, koska uudet vallanpitäjät iskivät συκοφάνται-miehiin, jotka elivät ilmiannoista ja ilkeämielisistä syytteistä (Ksenofon 2.3.12; Valtiojärj. 35.3). Pääasialliset lähteet kutsuvat heitä vain nimellä οἱ τριάκοντα. Ksenofon antaa Kritiaan verrata heidän valtaansa τυραννίς-valtaan (2.3.16), mutta nimi kolmekymmentä tyrannia, jota Polykrates käytti jo 300-luvulla eaa. (Aristoteles, Retoriikka 1401a), vakiintui ilmeisesti vasta myöhemmin, Diodoroksen ja Justinuksen kaltaisilla kirjoittajilla.

Surmat kääntyivät pian rikkaita ja ylhäisiä vastaan, osin heidän omaisuutensa takia. Ateenalaisten valtiojärjestys laskee vähintään 1 500 kuollutta (35.4). Eräs puhuja Ksenofonilla väittää, että kolmekymmentä tappoi kahdeksassa kuukaudessa lähes enemmän ateenalaisia kuin peloponnesolaiset kymmenessä sotavuodessa (2.4.21), mikä on retoriikkaa eikä laskelma. Lysias kertoo, että hänen veljensä Polemarkhos sai ilman oikeudenkäyntiä heidän tavanomaisen käskynsä juoda κώνειον, myrkkykatkoa (12.17). Platonin Sokrates sanoo saaneensa neljän muun kanssa käskyn hakea Leon Salamiilta teloitettavaksi ja menneensä vain kotiin (Sokrateen puolustuspuhe 32c–d).

Tukensa laajentamiseksi kolmekymmentä kirjasi luetteloon kolmetuhatta kansalaista. Luettelon ulkopuolisen saattoivat tuomita kuolemaan pelkästään kolmekymmentä. Theramenes, yksi heistä, vastusti; Kritias pyyhki hänen nimensä ja tuomitsi hänet (Ksenofon 2.3.51). Kertomukset eroavat tapahtumien järjestyksessä. Ksenofon sijoittaa varuskunnan varhain ja Theramenesin kuoleman ennen Fylen valtausta. Ateenalaisten valtiojärjestys (37) kertoo ensin Fylestä, sitten kuolemasta ja sen jälkeen noin 700 spartalaissotilaasta.

Talvella Thrasybulos lähti Theban kaupungista noin seitsemänkymmenen miehen kanssa ja valtasi Fylen linnoituksen (Ksenofon 2.4.2; Valtiojärj. 37.1). Hänen joukkonsa kasvoivat noin 700:aan ja sitten noin 1 000 mieheen (2.4.5, 2.4.10) ja siirtyivät yöllä Peiraieukseen. Munikhian taistelussa kaatuivat Kritias, Hippomakhos, toinen kolmestakymmenestä, ja Kharmides, yksi Peiraieuksen Kymmenestä (2.4.19).

Kaupungin miehet syrjäyttivät nyt kolmekymmentä ja valitsivat kymmenen muuta, kun taas kolmenkymmenen eloonjääneet vetäytyivät Eleusiin (2.4.23–24). Sota ei päättynyt tähän. Oligarkit vetosivat Spartaan ja Lysandros eteni Peiraieusta vastaan, mutta kuningas Pausanias, hänen politiikkansa vastustaja, johti itse sotajoukon Attikaan ja ohjasi molemmat osapuolet rauhaan Spartasta lähetettyjen välittäjien avulla: Ksenofonilla heitä on viisitoista (2.4.38), Ateenalaisten valtiojärjestyksessä kymmenen (38.4).

Keskeinen ehto on säilynyt Ateenalaisten valtiojärjestyksessä (39.6): «τῶν δὲ παρεληλυθότων μηδενὶ πρὸς μηδένα μνησικακεῖν ἐξεῖναι», kukaan ei saa moittia ketään menneestä. Ulkopuolelle jäivät kolmekymmentä, Kymmenen, Yksitoista ja Peiraieuksen entiset hallitsijat, elleivät he antaneet εὐθύναι, tiliä virastaan. Halukkaat saivat muuttaa Eleusiin, joka pysyi erillään noin vuoteen 401 eaa. (40.4). Ksenofon mainitsee ὅρκοι kaunan unohtamisesta vasta tuossa myöhemmässä sovinnossa (2.4.43), vaikka hänen Thrasybuloksensa muistuttaa kaupungin miehiä heidän valastaan jo vuonna 403 (2.4.42); Ateenalaisten valtiojärjestys sijoittaa ehdot vuoteen 403.

Siitä, miten hyvin tämä piti, kiistellään. Ateenalaisten valtiojärjestys kertoo Arkhinoksen teloituttaneen yhden rikkojan ilman oikeudenkäyntiä, minkä jälkeen kukaan ei enää rikkonut ehtoja (40.2). Silti Lysias syytti Eratosthenesta, yhtä kolmestakymmenestä, ja Aiskhines väitti myöhemmin Sokrateen kuolleen, koska tämä oli opettanut Kritiasta (1.173). Tutkijat ovat eri mieltä myös itse sanamuodosta: Carawan lukee μὴ μνησικακεῖν oikeudellisten vaateiden lopullisuutena, kun taas Joyce puolustaa perinteistä tulkintaa armahduksena.

Itse sana puuttuu. Näissä kohdissa Ksenofon ja Ateenalaisten valtiojärjestys käyttävät sanaa μνησικακεῖν, eivät sanaa ἀμνηστία. LSJ kirjaa ἀμνηστία-sanan armahduksen merkityksessä ensimmäisen kerran Miletoksen piirtokirjoituksessa 100-luvulta eaa. Vuonna 44 eaa. Cicero muistutti Ateenan esimerkistä ja sanoi käyttäneensä sen kreikkalaista sanaa (Filippiikat 1.1).