Ateenan demokratia

Sana demokratia tulee kreikasta: δῆμος, ’kansa’, ja κράτος, ’valta’. Antiikin Ateenassa demokratia tarkoitti, että kansalaiset itse tekivät suuret päätökset. He eivät valinneet parlamenttia päättämään puolestaan. He kokoontuivat, kuuntelivat puheita ja äänestivät.

Ateena alkoi toimia näin Kleisthenesin uudistusten jälkeen vuonna 508/7 eaa. Hän jakoi kansalaiset kymmeneen uuteen heimoon ja sekoitti niihin ihmisiä kaupungista, rannikolta ja sisämaasta, jotta mikään suku tai alue ei voisi hallita muita. Jokainen heimo lähetti viisikymmentä miestä uuteen neuvostoon.

Se oli suoraa demokratiaa: jokainen kansalainen saattoi osallistua itse. Mutta kansalainen, πολίτης, oli vain aikuinen mies ateenalaisesta perheestä. Naiset, Ateenassa asuvat ulkomaalaiset ja orjuutetut ihmiset eivät äänestäneet. Ateenan demokratia oli siis monien valtaa, mutta ei koskaan kaikkien.

Järjestelmän sydän oli kansankokous, ἐκκλησία. 400-luvulta eaa. alkaen se kokoontui Pnyxillä, Akropoliin länsipuolella olevalla kukkulalla: kansalaiset istuivat rinteellä ja puhujat seisoivat kivisellä korokkeella, βῆμα. 300-luvulla eaa. se Aristoteleen koulukunnan Ateenalaisten valtiosäännön (43.3) mukaan kokoontui neljästi jokaisen vuoden kymmenesosan aikana, eli noin neljäkymmentä kertaa vuodessa. Jokainen kansalainen sai puhua ja tehdä ehdotuksia; yleensä äänestettiin kättä nostamalla.

Neuvosto, βουλή, valmisteli kansankokouksen asiat. Siinä oli 500 jäsentä, viisikymmentä kustakin heimosta, arvottuina vuodeksi kerrallaan. Kunkin heimon viisikymmentä hoiti vuorollaan päivittäisiä asioita vuoden kymmenesosan ajan.

Myös oikeus oli tavallisten kansalaisten käsissä. 400-luvulla eaa. Ateenassa oli 6000 valamiestä (Ateenalaisten valtiosääntö 24.3), ja tuomioistuimissa, δικαστήρια, tuomitsivat satojen ihmisten valamiehistöt. Ammattituomareita ei ollut: jokainen puhui itse puolestaan. Lopuksi jokainen valamies pudotti salaa uurnaan äänen, ψῆφος (kirjaimellisesti ’pikkukivi’).

Monet ateenalaiset ajattelivat, että vaalit suosivat rikkaita ja kuuluisia, joten useimmat virkamiehet valittiin arvalla, κλήρωσις, ehdolle ilmoittautuneiden kansalaisten joukosta. Arkeologit ovat löytäneet agoralta kivisten arvontakoneiden, κληρωτήρια, kappaleita, samanlaisia kuin Ateenalaisten valtiosääntö kuvaa valamiesten valinnassa. Erityistä taitoa vaativat virat, ennen kaikkea kymmenen strategia, στρατηγοί, täytettiin vaaleilla, ja strategi voitiin valita uudelleen vuodesta toiseen, kuten Perikles.

Osallistuminen vei aikaa, joten Ateena maksoi siitä. Perikles otti 400-luvulla eaa. käyttöön palkkion valamiehille, ja 300-luvun alussa kansalaisille maksettiin myös kansankokoukseen osallistumisesta: ensin yksi obolos, myöhemmin kolme (Ateenalaisten valtiosääntö 27, 41.3).

Kerran vuodessa kansankokous saattoi myös päättää ostrakismin eli ruukunpalaäänestyksen järjestämisestä. Jokainen kansalainen raapusti nimen rikkinäisen saviastian palaan, ὄστρακον. Plutarkhoksen (Aristeides 7) mukaan ääniä tarvittiin vähintään 6000, ja useimmin mainitun miehen piti lähteä Ateenasta kymmeneksi vuodeksi, mutta hän sai pitää omaisuutensa. Ensimmäinen ostrakismi pidettiin vuonna 488/7 eaa.

Ateenan demokratia oli merkittävä, mutta se ei ollut demokratiaa sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme. Perikleen vuoden 451/0 eaa. lain jälkeen kansalaisella piti olla ateenalainen isä ja ateenalainen äiti (Ateenalaisten valtiosääntö 26.3). Historioitsijat arvioivat, että 300-luvun lopulla eaa. aikuisia miespuolisia kansalaisia oli ehkä 30 000, mutta luvuista kiistellään. Naisilla, metoikeilla (Ateenassa asuvilla vapailla ulkomaalaisilla) ja lukuisilla orjuutetuilla ihmisillä ei ollut lainkaan ääntä.

Järjestelmä myös keskeytyi. Vuonna 411 eaa. ja uudelleen 404–403 eaa., Peloponnesolaissodan aikana ja sen jälkeen, pienet oligarkkiryhmät kaappasivat vallan; jälkimmäinen hallinto tunnetaan kolmenakymmenenä tyrannina. Kummallakin kerralla demokratia palautettiin. Se päättyi vuonna 322 eaa., kun Ateena hävisi sodan Makedonialle: makedonialainen sotapäällikkö Antipatros jätti täydet oikeudet vain miehille, joilla oli omaisuutta yli 2000 drakhman arvosta.

Sanat kuitenkin säilyivät. Kreikkalaiset äänestävät yhä antamalla ψήφος, asuvat kunnassa, jota kutsutaan nimellä δήμος, ja lähettävät kansanedustajansa parlamenttiin, Βουλή. Ja maan virallinen nimi sisältää kaikkein vanhimman sanan: δημοκρατία.