Platonin Sokrateen puolustuspuhe: oikeudenkäynti vuonna 399 eaa.

Keväällä 399 eaa., thargelion-kuussa (touko–kesäkuu), noin seitsemänkymmenvuotias Sokrates seisoi Ateenan kansantuomioistuimen edessä. Meletos oli nostanut julkisen syytteen jumalattomuudesta, ἀσέβεια, ja Anytos ja Lykon tukivat häntä. Platon antaa Sokrateen lukea valallisen syytteen, ἀντωμοσία (24b–c): hän ”tekee väärin turmelemalla nuoria eikä usko jumaliin, joihin kaupunki uskoo, vaan muihin, uusiin δαιμόνια”. Diogenes Laertios (2.40) antaa samat kolme kohtaa eri järjestyksessä.

Ἀπολογία Σωκράτους ei ole oikeuden pöytäkirja. Platon mainitsee itsensä paikallaolijoiden joukossa (34a, 38b), mutta kirjoitti teoksen jälkikäteen, ja syyttäjien puheet, todistajat ja äänestykset näkyvät vain Sokrateen sanojen kautta. Tutkijat ovat eri mieltä siitä, kuinka lähellä teksti on sitä, mitä todella sanottiin; useimmat lukevat sen Platonin muotokuvana opettajastaan, uskollisena hengeltään eikä sanasta sanaan. Ksenofon, joka oli lähtenyt Ateenasta vuonna 401 eaa., kirjoitti oman, lyhyemmän Puolustuspuheensa. Kummassakin nimessä ἀπολογία on vanhassa merkityksessään: puolustuspuhe, ei anteeksipyyntö.

Teos, jota lainataan Stephanuksen sivujen mukaan (17a–42a), jakautuu kolmeen puheeseen.

• Puolustus (17a–35d). Sokrates vastaa ensin ”ensimmäisille syyttäjilleen”, vuosien huhuille, ja muistuttaa Aristofaneen komedian Sokrateesta, joka ”kävelee ilmassa” (19c). Hän kertoo, miten hänen ystävänsä Khairefon kysyi Delfoissa, onko ketään Sokratesta viisaampaa, ja Pythia vastasi, ettei ole (21a). Oraakkelia koetellessaan hän löytää ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä sen, mitä eivät tiedä; hän itse on viisaampi vain siinä, ettei luule tietävänsä sitä, mitä ei tiedä (21d). Hän kuulustelee Meletosta, vertaa itseään paarmaan, μύωψ, Ateenan suuren hevosen selässä (30e), sanoo tottelevansa ennemmin jumalaa kuin tuomareita (29d) ja kuvaa δαιμόνιον-ään, ääntä, joka aina vain estää häntä (31c–d).
• Vastaehdotus rangaistukseksi (35e–38b). Syylliseksi todettuna hän huomauttaa, että jos kolmekymmentä ääntä olisi mennyt toisin, hänet olisi vapautettu (36a). ”Rangaistukseksi” hän ehdottaa ateriointia πρυτανεῖον-issa (36d), sitten yhden minan sakkoa ja lopulta kolmenkymmenen minan sakkoa, jonka takaavat Platon, Kriton, Kritobulos ja Apollodoros (38b).
• Viimeiset sanat (38c–42a). Kuolemaan tuomittuna hän sanoo vapauttamisen puolesta äänestäneille tuomareille, ettei hänen merkkinsä vastustanut, joten kuolema voi olla hyvä: joko unia näkemätön ei-mitään tai sielun muutto toiseen paikkaan (40a–e).

Teoksen lainatuin lause on rangaistusta koskevassa puheessa, kun Sokrates selittää, miksi hän ei voi vain lähteä ja vaieta. Suurin hyvä ihmiselle, hän sanoo, on keskustella joka päivä hyveestä, ἀρετή, ja muista asioista, ”joista kuulette minun keskustelevan tutkiessani itseäni ja muita”, ἐμαυτὸν καὶ ἄλλους ἐξετάζοντος, ”ja tutkimaton elämä ei ole ihmiselle elämisen arvoinen”: ὁ δὲ ἀνεξέταστος βίος οὐ βιωτὸς ἀνθρώπῳ (38a).

Kaksi huomiota auttaa kääntämisessä. ἀνεξέταστος on kielteinen verbaaliadjektiivi verbistä ἐξετάζω, jolla Sokrates nimittää koko toimintaansa; kohdassa 23c rikkaat nuoret jäljittelevät häntä ja yrittävät ἐξετάζειν muita. βιωτός, verbistä βιόω, tarkoittaa ”elettävissä olevaa”, joten ”ei elämisen arvoinen” on osuva käännös. Molemmat sanat elävät. Nykykreikassa ανεξέταστοι ovat esimerkiksi todistajia, joita ei ole vielä kuultu, ja εξετάζω tarkoittaa tutkia tai kuulustella. Merkitys ”kuulustella oppilasta”, kuten jokaisen kreikkalaisen kouluvuoden päättävissä εξετάσεις, on myöhempi laina ranskan sanasta examen.

Oikeudenkäynnin sanasto on yhä kreikkalaisen oikeuslaitoksen sanastoa, vaikka useiden sanojen merkitys on muuttunut. Sokrateen syyttäjät ovat κατήγοροι, ja κατήγορος on nykyään kuka tahansa, joka esittää syytteen oikeudessa. Tuomiosta päättivät ψῆφοι, alun perin pikkukivet; ψήφος on nyt yksinkertaisesti ääni vaaliuurnalla tai parlamentissa. Tuomareita kutsuttiin nimellä δικασταί; he olivat arvalla valittuja tavallisia kansalaisia. Viimeisissä sanoissaan Sokrates kutsuu tarkoituksella nimellä ”ὦ ἄνδρες δικασταί” vain niitä, jotka äänestivät hänen vapauttamisensa puolesta, ja sanoo, että vain heitä hän kutsuisi niin oikeutetusti (40a). Nykykreikassa δικαστής on ammattituomari.

Kaksi muutosta on hyvä tietää kääntäessä. Τὸ ἔγκλημα kohdassa 24c on ”syyte”; nykyään έγκλημα tarkoittaa ”rikosta”, ranskan sanan crime mallin mukaan. Ja syytteen καινὰ δαιμόνια ovat muuttuneet vakiintuneeksi ilmaukseksi: ”καινά δαιμόνια” ovat uusia ajatuksia, joihin suhtaudutaan epäluuloisesti. Itse δαιμόνιο tarkoittaa nykyään demonia tai erityistä lahjakkuutta, kuten ilmauksessa ”το δαιμόνιο της φυλής”.