Sokraattinen menetelmä selitettynä

Useimmat opettajat selittävät ensin ja kysyvät vasta sitten. Platonin Sokrates tekee päinvastoin: hän sanoo, ettei tiedä, ja pyytää toista selittämään. Tällainen keskustelu on διάλογος, ja nämä ovat sen tavalliset vaiheet:

• Kysymys. Sokrates kysyy, mitä jokin on: τί ἐστι; Mitä rohkeus on? Mitä on ἀρετή, erinomaisuus?
• Vastaus. Toinen tarjoaa ὁρισμός-määritelmän ja on usein varma siitä.
• Koettelu. Pienillä kysymyksillä Sokrates löytää tapauksen, johon vastaus ei sovi, tai ristiriidan sen kanssa, minkä toinen on jo myöntänyt. Tämä koettelu on ἔλεγχος.
• Uusi yritys. Toinen muuttaa vastaustaan, ja koettelu alkaa alusta.
• Umpikuja. Usein kukaan ei pääse lopulliseen vastaukseen. Tämä jumissa oleminen on ἀπορία.

Jumiin jääminen ei tässä ole epäonnistumista. Sokrates sanoo vaikuttavansa hieman viisaammalta kuin se, joka luulee väärin tietävänsä, koska «ἃ μὴ οἶδα οὐδὲ οἴομαι εἰδέναι», mitä en tiedä, sitä en myöskään luule tietäväni (Sokrateen puolustuspuhe 21d).

Platonin Lakhes-dialogissa Sokrates kysyy: «ἀνδρεία τί ποτʼ ἐστίν», mitä rohkeus oikein on? (190d). Lakhes pitää tätä helppona: rohkea pysyy rivissä, taistelee vihollista vastaan eikä pakene (190e).

Sokrates myöntää, että sellainen mies on rohkea, ja esittää sitten tapauksia, jotka eivät sovi. Skyyttien kerrotaan taistelevan yhtä hyvin perääntyessään kuin takaa-ajaessaan (191a). Lakhes vastaa, että tämä koskee ratsuväkeä, joten Sokrates mainitsee spartalaisen jalkaväen Plataiassa: sen kerrotaan vetäytyneen ja kääntyneen sitten taistelemaan (191b–c). Ja rohkea voi olla myös merellä, sairaudessa, köyhyydessä ja politiikassa (191d).

Ensimmäinen vastaus oli siis liian kapea. Lakhes yrittää uudelleen, sitten Nikias, ja molemmat vastaukset kaatuvat. Lopun lähellä Sokrates toteaa: «οὐκ ἄρα ηὑρήκαμεν … ἀνδρεία ὅτι ἔστιν», emme siis ole löytäneet, mitä rohkeus on (199e). Euthyfron kulkee samaa tietä: siinä koetellaan hurskautta, noin viidellä määritelmäyrityksellä.

Menon-dialogissa Menon valittaa, että Sokrates muistuttaa litteää merikalaa νάρκη, sähkörauskua, joka turruttaa jokaisen siihen koskevan: hän on puhunut monesti ἀρετή-hyveestä, eikä nyt osaa edes sanoa, mitä se on (80a–b). Sokrates vastaa saattavansa muut ἀπορία-tilaan, koska on siinä itsekin (80c–d). Sitten hän kyselee Menonin talouden orjapojalta, miten neliö kaksinkertaistetaan. Poika on varma, jää jumiin ja vasta silloin haluaa tietää; Sokrates ja Menon ovat yhtä mieltä siitä, että turtumisesta oli hänelle hyötyä (84a–c).

Theaitetos-dialogissa Sokrates kertoo, että hänen äitinsä Φαιναρέτη oli μαῖα, kätilö, ja että hän harjoittaa tämän taitoa sieluilla (149a–150c). Hän ei väitä olevansa itse viisas: hän auttaa toisia synnyttämään ajatuksia ja koettelee, onko kukin aito vai väärä (150c). Hänen taitoaan kutsutaan nimellä μαιευτική (161e), josta tulee nimitys maieutiikka.

Gorgias-dialogissa hän asettaa vastakkain kaksi ἔλεγχος-lajia. Oikeudessa toinen osapuoli tuo monta todistajaa, ja se ei hänen mukaansa ole totuuden kannalta minkään arvoista (471e–472a). Hänen oma lajinsa tarvitsee yhden todistajan: sen, jonka kanssa hän puhuu (475e–476a).

Sokrates ei jättänyt kirjoituksia, joten kaikki tietomme on toisen käden tietoa, ja paljosta kiistellään. Aristofanes pilkkaa häntä Pilvissä; Ksenofon ja Platon kuvaavat häntä eri tavoin; Platonin oppilas Aristoteles lukee hänen ansiokseen kaksi asiaa, induktiiviset päättelyt ja yleiset määritelmät (Metafysiikka 1078b). ”Sokraattinen menetelmä” tarkoittaa siksi yleensä Sokratesta sellaisena kuin Platon hänet kirjoitti.

Kiivain kiista koskee sanaa εἰρωνεία. Thrasymakhos huudahtaa «αὕτη ʼκείνη ἡ εἰωθυῖα εἰρωνεία Σωκράτους», siinä on Sokrateen tavallinen εἰρωνεία, koska tämä ei suostu vastaamaan (Valtio 337a). Alkibiades sanoo hänen viettävän koko elämänsä εἰρωνευόμενος καὶ παίζων, leikkien ihmisten kanssa (Pidot 216e). Aristoteles pitää εἴρων-ihmistä sellaisena, joka vähättelee, ja mainitsee Sokrateen (Nikomakhoksen etiikka 1127b). Platonin Sokrates kuitenkin vakuuttaa, ettei tiedä mitään todella arvokasta (Sokrateen puolustuspuhe 21d), ja sanoo, etteivät tuomarit usko häntä vaan luulevat, että hän on εἰρωνευόμενος (38a). Oliko hänen tietämättömyytensä naamio vai vilpitöntä? Tutkijat ovat eri mieltä.

He pohtivat myös, mitä ἔλεγχος voi todistaa. Gregory Vlastos katsoi, että se voi johtaa myönteisiin tuloksiin; toisten mielestä se osoittaa vain, etteivät ihmisen käsitykset sovi yhteen.