Antiikin filosofiset koulukunnat: Akatemia, Lykeion, Stoa ja Puutarha

300- ja 200-luvuilla eaa. Ateenasta tuli filosofian kaupunki. Nuoria miehiä tuli koko kreikkalaisesta maailmasta kuuntelemaan kuuluisia opettajia. Neljä näistä opettajista perusti koulun, joka kesti vuosisatoja.

Koulu ei silloin ollut rakennus, jossa on pulpetit ja välituntikello. Se oli joukko ihmisiä, opettaja ja hänen oppilaansa, jotka kokoontuivat samaan paikkaan keskustelemaan, lukemaan ja kysymään. Siksi jokainen koulu nimettiin kokoontumispaikkansa mukaan:

• Ἀκαδημία, puisto ja gymnasion, jossa Platon opetti;
• Λύκειον, toinen gymnasion, jossa Aristoteles opetti;
• Στοά, katettu pylväshalli maalattuine seinineen agoralla, jossa Zenon opetti;
• Κῆπος, puutarha, jossa Epikuros asui ystäviensä kanssa.

Näiden paikkojen nimet ovat yhä kreikan sanoja, ja osa niistä on kulkeutunut moniin muihin kieliin.

Akatemia oli varjoisa puisto noin 1,5 kilometriä kaupungin keskustasta luoteeseen. Siellä oli gymnasion, juoksuratoja, alttareita ja oliivipuita. Nimi tuli paikallisesta sankarista, Ἑκάδημος eli Akademos. Platon alkoi opettaa siellä noin vuonna 387 eaa., ja hänellä oli alueella myös pieni puutarha. Vuosiluku on likimääräinen: mikään antiikin teksti ei kerro tarkkaa vuotta.

Platon opetti kysymällä ja keskustelemalla, kuten hänen oma opettajansa Sokrates oli tehnyt. Matematiikka oli koulussa hyvin tärkeää. Kuuluisan tarinan mukaan oven yläpuolella luki ”Älköön kukaan geometriaa taitamaton astuko sisään”, mutta tarina esiintyy vasta noin 750 vuotta Platonin jälkeen, ja useimmat historioitsijat pitävät sitä keksittynä.

Aristoteles tuli Akatemiaan noin 17-vuotiaana ja viipyi parikymmentä vuotta, kunnes Platon kuoli vuonna 347 eaa. Sitä, kuinka kauan koulu itse toimi, kiistellään. Usein sanotaan, että se toimi Platonista siihen asti, kun keisari Justinianus sulki sen vuonna 529 jaa. Historioitsijat kuitenkin huomauttavat, että Platonin koulu näyttää lakanneen noin vuonna 86 eaa., kun roomalainen sotapäällikkö Sulla piiritti Ateenaa, ja että Ateenan myöhemmät platonistit olivat uusi koulu.

Lykeion oli gymnasion kaupunginmuurin itäpuolella, Ilissos- ja Eridanos-jokien välissä. Se sai nimensä pyhäköstä, joka oli omistettu Ἀπόλλων Λύκειος -jumalalle, Apollon Lykeiokselle. Ateenalaiset harjoittelivat ja tapasivat toisiaan siellä jo kauan ennen Aristotelesta.

Vuonna 335 eaa. Aristoteles palasi Ateenaan ja perusti koulunsa Lykeioniin. Diogenes Laertioksen mukaan hän opetti kävellen edestakaisin oppilaidensa kanssa περίπατος-käytävällä, joka oli katettu kävelykäytävä. Hänen seuraajiaan kutsuttiin myöhemmin peripateetikoiksi, περιπατητικοί. Tutkijat eivät ole varmoja, tuleeko nimi itse käytävästä vai tavasta opettaa kävellen.

Lykeion oli tutkimuksen paikka. Sen jäsenet tutkivat kasveja, eläimiä, säätä, lääketiedettä, politiikkaa ja filosofian historiaa, ja he keräsivät paljon kirjoja. Aristoteleen jälkeen koulua johti hänen kollegansa Theofrastos. Vuonna 86 eaa. Sullan armeija tuhosi suuren osan Lykeionista.

Vuonna 1996 Ateenan keskustassa rakennustöiden aikana löydettiin muinaisia muureja Rigillis-kadun läheltä. Kaivauksen johtaja tunnisti ne Lykeionin palaistraksi. Paikka avattiin kävijöille vuonna 2014, mutta sitä ei ole vielä julkaistu kokonaan.

Noin vuonna 300 eaa. Kyproksella syntynyt kauppias Zenon Kitionlainen alkoi opettaa agoralla, Ποικίλη Στοά -hallissa eli Maalatussa pylväshallissa. Se oli saanut nimensä Polygnotoksen seinämaalauksista. Hänen kuulijoitaan alettiin kutsua nimellä Στωικοί, stoalaiset, Stoan väki. Stoalaiset opettivat, että ἀρετή, hyve, on ainoa todellinen hyvä ja että viisas elää sopusoinnussa luonnon kanssa ja pysyy rauhallisena, tapahtui mitä tahansa. Myöhemmät johtajat, kuten Kleanthes ja Khrysippos, tekivät koulusta kuuluisan, ja roomalaiset, kuten Seneca, lukivat sitä vielä vuosisatoja myöhemmin.

Epikuros palasi Ateenaan vuonna 307/306 eaa. ja osti talon, jossa oli puutarha, Κῆπος. Hänen ystävänsä asuivat siellä hänen kanssaan ja söivät yksinkertaisesti. Epikurokselle elämän päämäärä oli ἡδονή, mielihyvä, mutta hän ei tarkoittanut juhlimista. Kirjeessään Menoikeukselle hän selittää, että mielihyvä on sitä, ettei ”ruumis kärsi kipua eikä sielu levottomuutta”. Tätä mielenrauhaa hän kutsui nimellä ἀταραξία. Ystävyys oli kaikkein tärkeintä, ja hän kirjoitti kirjeitä myös naispuolisille ystävilleen, kuten Leontionille ja Themistalle.

Koulut kilpailivat keskenään, mutta molemmat kysyivät samaa: miten ihminen voi elää onnellisen elämän?