Koulu ja kasvatus antiikin Kreikassa

Ateenassa pojalla ei ollut vain yhtä opettajaa. Hänellä oli kolme, ja jokainen διδάσκαλος (opettaja) opetti eri ainetta, usein eri paikassa. Vanhemmat valitsivat opettajat ja maksoivat heille. Mikään laki ei pakottanut lapsia kouluun.

Γραμματιστής opetti γράμματα eli kirjaimet. Oppilas, μαθητής, oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Sitten hän luki Homeroksen runoelmia ja opetteli pitkiä kohtia ulkoa. Runot ylistivät rohkeita sankareita, ja poikien piti tulla heidän kaltaisikseen.

Κιθαριστής opetti musiikkia. Tällä oppitunnilla, kreikaksi μάθημα, pojat oppivat soittamaan λύρα eli lyyraa ja laulamaan kuuluisien runoilijoiden lauluja. Kreikkalaiset uskoivat, että rytmi ja musiikki tekevät ihmisestä rauhallisen ja hyvätapaisen.

Παιδοτρίβης oli liikunnanopettaja. Painikentällä, παλαίστρα (palaistra), pojat juoksivat, hyppivät, heittivät kiekkoa ja keihästä ja painivat. Vahva keho kuului hyvään kasvatukseen.

Joka aamu orja saattoi pojan tunneille. Häntä kutsuttiin nimellä παιδαγωγός, ”lapsen johdattaja”. Hän kantoi pojan tavarat, valvoi hänen käytöstään ja vei hänet takaisin kotiin. Hän ei ollut opettaja, mutta hän oli pojan kanssa koko päivän.

Kirjoittamista oppilaat harjoittelivat puisella taululla, joka oli päällystetty vahalla. He raapivat kirjaimet vahaan terävällä kynällä, styluksella. Lämmitetyllä litteällä päällä he tasoittivat vahan, ja taulu oli taas valmis käyttöön. Kirjat olivat pitkiä papyruskääröjä, joita kreikaksi kutsuttiin nimellä βιβλίον.

Ateenan kouluista tiedämme paljon maalattujen ruukkujen ansiosta. Taidemaalari Duriksen kuuluisa juoma-astia, joka on nyt berliiniläisessä museossa, esittää oppitunteja. Yksi opettaja soittaa lyyraa yhdessä oppilaan kanssa. Toinen pitää auki kääröä, jossa on runon ensimmäiset sanat, kun poika lausuu runoa. Kolmas tarkistaa kirjoituksen oppilaan taululla. Nurkassa istuu pedagogi odottamassa.

Koulu maksoi rahaa, joten rikkaiden perheiden pojat oppivat eniten. Filosofi Platon kirjoitti, että rikkaimmat pojat aloittivat koulun nuorimpina ja pysyivät siellä pisimpään. Monien köyhien poikien piti tehdä töitä isänsä kanssa pellolla tai verstaassa, joten he oppivat paljon vähemmän.

Useimmat tytöt eivät käyneet koulua. He jäivät kotiin ja oppivat äidiltään kehräämään villaa, kutomaan kangasta ja hoitamaan taloutta. Kirjailija Ksenofonin kirjassa eräs mies kertoo, että hänen vaimonsa ei ollut vielä viisitoista, kun he menivät naimisiin, ja että hän tiesi maailmasta hyvin vähän.

Spartassa kaikki oli toisin. Siellä valtio otti jokaisen pojan perheeltään seitsemän vuoden iässä. Pojat asuivat yhdessä ryhmissä ja harjoittelivat ankarasti tullakseen sotilaiksi. He oppivat tottelemaan, pysymään vahvoina ja kestämään nälkää ja kylmää. Tätä spartalaista kasvatusta kutsutaan nimellä ἀγωγή (agoge).

Kreikan sana σχολή tarkoitti ensin vapaa-aikaa tai lepoa. Vain niillä, joiden ei tarvinnut tehdä töitä koko päivää, oli aikaa oppia. Berliiniläinen museo selittää Duriksen astian näin: pojat eivät opiskelleet ammattia varten, kuten heidän palkatut opettajansa. He opiskelivat, jotta osaisivat aikuisina viettää vapaa-aikansa hyvin, musiikin, runouden ja hyvän keskustelun parissa. Myöhemmin σχολή tarkoitti myös opettajan pitämää esitelmää ja sitten oppilaiden ryhmää, joka kuunteli häntä.

Lapsuuden oppituntien jälkeen jotkut nuoret miehet halusivat oppia lisää. 400-luvulla eaa. sofisteiksi kutsutut opettajat matkustivat kaupungista toiseen ja opettivat maksua vastaan puhetaitoa. 300-luvulla eaa. filosofi Platon opetti Akatemiassa, puistossa Ateenan ulkopuolella. Vuonna 335 eaa. hänen entinen oppilaansa Aristoteles avasi oman koulunsa, Lykeionin. Niiden nimiä käytetään yhä kouluista monissa kielissä.