Melos-dialogi

Melos (Μῆλος, nykyään Μήλος) oli toinen niistä kahdesta Kykladien saaresta, jotka olivat Ateenan liiton ulkopuolella Peloponnesolaissodan alkaessa: Thukydides luettelee ”kaikki Kykladit paitsi Meloksen ja Theran” (2.9.4). Hän kuvaa meloslaisia Spartan siirtolaisiksi, jotka olivat ensin puolueettomia, kunnes ateenalaisten harjoittama maittensa hävitys ajoi heidät avoimeen sotaan (5.84.2). Vuonna 426 eaa. Nikias hyökkäsi saarelle kuudenkymmenen laivan voimin mutta ei saanut sitä puolelleen (3.91). Ateenalainen veroarvio vuodelta 425/4 eaa. (IG I³ 71) mainitsee silti Meloksen, 15 talentilla.

Kesällä 416 eaa. ateenalaiset palasivat 38 laivalla, noin 1500 liittolaishopliitin ja yli 300 jousimiehen kanssa. Ateenalaisten hopliittien määräksi Perseuksen kreikkalainen laitos antaa 1200 ja Crawleyn käännös 1600, joten tarkista oma laitoksesi. Ennen kuin aiheuttivat mitään vahinkoa, strategit Kleomedes ja Teisias lähettivät lähettiläät. Meloslaiset pitivät heidät erossa kansasta, τὸ πλῆθος, ja antoivat heidän puhua vain ”virkamiehille ja harvoille” (5.84.3). Ateenalaiset kommentoivat tätä heti (5.85) ja ehdottavat kohta kohdalta vastaamista yhden pitkän puheen sijaan. Siksi teksti luetaan dialogina.

Ateenalaiset torjuvat ”kauniit nimet” (μετ’ ὀνομάτων καλῶν): ei sanaakaan voitosta persialaisista, ei sanaakaan vääryyksistä. Sitten tulee kuuluisa lause (5.89): δίκαια μὲν ἐν τῷ ἀνθρωπείῳ λόγῳ ἀπὸ τῆς ἴσης ἀνάγκης κρίνεται, δυνατὰ δὲ οἱ προύχοντες πράσσουσι καὶ οἱ ἀσθενεῖς ξυγχωροῦσιν. Crawleyn englanninnos, ”vahvat tekevät minkä voivat ja heikot kärsivät minkä täytyy”, jää mieleen mutta on vapaa: ξυγχωροῦσιν tarkoittaa, että he antavat periksi tai myöntyvät.

Meloslaiset hyväksyvät edun näkökulman, τὸ ξυμφέρον, ja väittävät, että yhteinen kohtuuden mitta suojaa jokaista vaarassa olevaa, myös Ateenaa, jos se joskus kaatuu (5.90). He pyytävät saada olla ystäviä mutta ei kummankaan puolen liittolaisia (5.94). Ateenalaiset vastaavat, että Meloksen ystävyys näyttäisi heikkoudelta ja sen vihamielisyys vallalta (5.95). Toivoa, ἐλπίς, he kutsuvat lohdutukseksi vaarassa, joka tuhoaa kaikkensa siihen panevat (5.103). Meloslaiset luottavat jumaliin ja Spartaan (5.104). Ateenalaiset vastaavat, että jumalat ja ihmiset hallitsevat missä voivat, eikä tämä laki ole heidän säätämänsä (5.105). Lopuksi he tarjoavat liittoa, veroa ja turvaa (5.111). Meloslaiset vastaavat, etteivät luovu hetkessä seitsemänsataa vuotta vanhan kaupungin vapaudesta (5.112).

Ateenalaiset ympäröivät kaupungin muurilla. Meloslaiset valtasivat osan siitä kahdesti (5.115, 5.116), eikä Thukydides kerro Spartan avusta. Kun Filokrateen johtamat lisäjoukot saapuivat ja kaupungissa tapahtui petos, he antautuivat talvella 416/5 eaa. Ateenalaiset surmasivat kaikki vangitsemansa aikuiset miehet, orjuuttivat naiset ja lapset ja lähettivät myöhemmin 500 siirtolaista (5.116). Thukydides ei lisää kommenttia, ja hänen seuraava lauseensa siirtyy Ateenan suunnitelmaan valloittaa Sisilia (6.1).

Kreikkalaiset eivät unohtaneet. Vuonna 405 eaa., Aigospotamoin tappion jälkeen, ateenalaiset pelkäsivät kokevansa sen, mitä olivat tehneet meloslaisille (Ksenofon, Hellenika 2.2.3), ja Lysandros palautti saaren niille meloslaisille, jotka sai koottua (2.2.9), joten osa oli selvinnyt. Isokrates joutui puolustamaan Ateenaa syytöstä vastaan (Panegyrikos 100). Plutarkhos (Alkibiades 16) ja puhe Alkibiadesta vastaan ([Andokides] 4.22) syyttävät Alkibiadesta päätöksen tukemisesta; Thukydides ei mainitse tätä. Aristofaneen Linnuissa (186) on ilmaus λιμῷ Μηλίῳ, ”meloslaisella nälällä”, jota pidetään yleensä viittauksena piiritykseen, vaikka jotkut tutkijat kyseenalaistavat yhteyden.

Thukydides sanoo, että hänen puheensa säilyttävät sanotun yleisen merkityksen (1.22). Hän eli Amfipoliin jälkeen kaksikymmentä vuotta maanpaossa (5.26.5) eikä kerro, miten sai tietää suljetusta kokouksesta. Dionysios Halikarnassolainen (Thukydideesta 37–41) piti mahdottomana, että ateenalaiset olisivat puhuneet näin, ja myös George Grote piti dialogia sepitteenä. Brian Bosworth (1993) katsoo, että jonkinlainen dialogi todella käytiin, sen ydin välittyi ateenalaisten kautta ja Thukydides muotoili sen. Hänen mukaansa teksti koskee vähemmän imperiumin moraalia kuin pienen valtion valintaa.

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa 5.89 lainataan usein realismin perustavana lauseena, myös Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan puhuttaessa. Neville Morley (2026) kutsuu ”valtavaksi tulkintahypyksi” oletusta, että Thukydides hyväksyisi ateenalaisten väitteen, sillä dialogissa on kaksi puolta ja arvio jää lukijalle. Ajatusta esitettiin myös muissa muodoissa: Platonin Valtiossa (338c) Thrasymakhos määrittelee oikeudenmukaisen näin: τὸ τοῦ κρείττονος συμφέρον, vahvemman etu. Se on eri väite kuin 5.89, ja kokeessa ne on pidettävä erillään.