Perikleen hautajaispuhe (Thukydides 2.35–46)

Thukydides johdattaa puheeseen kuvaamalla seremonian (2.34). Esi-isien tavan, πάτριος νόμος, mukaan kaatuneiden luut olivat kolme päivää esillä teltassa. Sitten vaunut kuljettivat kymmenen sypressiarkkua, yhden kutakin fylettä kohti, sekä yhden tyhjän, koristellun paarin kadonneille. Kansalaiset ja muukalaiset saivat liittyä saattueeseen, ja perheiden naiset valittivat haudalla. Vainajat laskettiin julkiselle hautausmaalle, δημόσιον σῆμα, «kaupungin kauneimpaan esikaupunkiin», muurien ulkopuolelle Akatemiaan johtavan tien varteen; vain Marathonin miehet oli haudattu sinne, missä he kaatuivat. Kaupungin valitsema puhuja piti sitten ylistyspuheen, ἔπαινος. Sodan ensimmäisten kaatuneiden kohdalla valinta osui Periklekseen, joka puhui korokkeelta, jotta väkijoukko kuulisi hänet.

Sanat ovat kuitenkin Thukydideen. Kohdassa 1.22 hän selittää, ettei voinut muistaa puheita tarkasti, joten hän antoi kunkin puhujan sanoa sen, mitä tilanne vaati, pysyen mahdollisimman lähellä todella sanotun yleistä ajatusta, ξύμπασα γνώμη. Kuinka lähellä Epitafios on Perikleen omia sanoja, on kiistanalaista. Plutarkhos (Perikles 8.6) lainaa toista Perikleen hautajaispuhetta Samoksen sodan jälkeen: laji oli hänen, mutta ei välttämättä tämä sanamuoto.

Perikles aloittaa (2.35) siitä, miten vaikeaa on puhua urhoollisista oikein: heidät tunteneet pitävät ylistystä liian heikkona, muut epäilevät kateuttaan liioittelua. Sitten hän kunnioittaa muutamalla rivillä esi-isiä ja isiä, jotka hankkivat valtakunnan (2.36), ja siirtyy siihen, mikä häntä kiinnostaa enemmän: elämäntapaan ja valtiomuotoon, jotka tekivät Ateenasta suuren.

• 2.37: valtiomuotoa «kutsutaan nimellä δημοκρατία», koska sitä hoidetaan monien eikä harvojen hyväksi. Yksityisissä riidoissa kaikki ovat lain edessä tasa-arvoisia; julkisessa elämässä ratkaisee ansio, eikä köyhyys sulje ketään pois. Kansalaiset tottelevat viranomaisia, lakeja ja kirjoittamattomia lakeja, ἄγραφοι νόμοι.
• 2.38: juhlia ja uhreja ympäri vuoden sekä tavaroita kaikista maista.
• 2.39: avoin kaupunki ilman Spartan muukalaiskarkotuksia ja rohkeus, joka syntyy luonteesta eikä ankarasta harjoittelusta.

Itse kaatuneiden ylistys tulee vasta myöhemmin. Puhe on ennen kaikkea muotokuva kaupungista, jonka puolesta he kuolivat.

Luku 40 alkaa puheen lainatuimmalla lauseella: «φιλοκαλοῦμέν τε γὰρ μετ᾽ εὐτελείας καὶ φιλοσοφοῦμεν ἄνευ μαλακίας», «rakastamme kauneutta säästäväisesti ja viisautta veltostumatta». Rikkaus on toimintaa varten, ei kerskailua, eikä häpeä ole myöntää köyhyyttään vaan olla tekemättä mitään päästäkseen siitä.

Sitten seuraa kuuluisa väite julkisesta elämästä. Samat miehet huolehtivat kodistaan ja kaupungista, ja työhönsä keskittyneetkin ymmärtävät politiikkaa riittävästi, «sillä vain me pidämme sitä, joka ei osallistu näihin asioihin, ei rauhallisena, ἀπράγμων, vaan hyödyttömänä, ἀχρεῖος». Huomaa sana: kreikkalainen teksti ei kutsu häntä nimellä ἰδιώτης, vaikka niin nykyään usein väitetään. Keskustelu, Perikles lisää, ei ole toiminnan este vaan sen välttämätön valmistelu.

Kohdassa 2.41 hän tiivistää: koko kaupunki on «Hellaan koulu», τῆς Ἑλλάδος παίδευσις. Ateena ei tarvitse Homerosta ylistäjäkseen, sillä se on jättänyt kaikkialle pysyviä muistomerkkejä, μνημεῖα, sekä pahasta että hyvästä. Lukijan on syytä muistaa, että kyseessä on sotapuhe: sama luku kerskuu, etteivät alamaiset voi valittaa, että heitä hallitsevat arvottomat.

Vasta nyt Perikles ylistää kaatuneita (2.42–43). Heidän ἀρετή taistelussa pyyhki pois yksityiset viat, koska he hyödyttivät yhteisöä enemmän kuin olivat yksilöinä sitä vahingoittaneet. Hän kehottaa eläviä katsomaan joka päivä kaupungin mahtia ja tulemaan sen rakastajiksi, ἐρασταί. Vapaus, ἐλευθερία, on onnen edellytys, ja rohkeus vapauden edellytys.

Seuraava lohdutus (2.44–46) on silmiinpistävän viileä. Vanhempien, jotka ovat vielä nuoria, pitää hankkia lisää lapsia; vanhojen tulee laskea hyvät vuotensa voitoksi. Poikia ja veljiä tuskin pidetään kaatuneiden vertaisina, koska eläviä kadehditaan. Leskille Perikles omistaa vain yhden lauseen (2.45): heidän suurin kunniansa on, että miehet puhuvat heistä mahdollisimman vähän, kiittäen tai moittien. Nykylukijat lainaavat tätä lausetta usein osoittaakseen, ketkä jäivät «Hellaan koulun» ulkopuolelle. Kaupunki, hän päättää, kasvattaa orvot julkisin varoin täysi-ikäisiksi.

Thukydides sijoittaa ruton heti puheen jälkeen: «sellaiset olivat hautajaiset» sinä talvena, ja muutama päivä spartalaisten hyökkäyksen jälkeen kesällä 430 eaa. tauti puhkesi (2.47). Perikles itse kuoli vuonna 429 eaa. Ihannekaupungin ja sen kärsimysten vastakohta kuuluu historioitsijan suunnitelmaan.