Suur-Kreikka: Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaiset

700-luvulta eaa. alkaen kreikkalaisryhmät jättivät kotikaupunkinsa ja purjehtivat länteen, Etelä-Italian ja Sisilian rannikoille. Historioitsijat keskustelevat yhä syistä. Hyvää viljelysmaata oli monin paikoin Kreikassa vähän, osa halusi käydä kauppaa ja osan oli lähdettävä kotiseudun riitojen jälkeen.

Uutta asutusta kutsuttiin nimellä ἀποικία, siirtokunta: sananmukaisesti koti ”kaukana”. Kaupunki, josta siirtolaiset tulivat, oli heidän μητρόπολις, heidän ”emokaupunkinsa”, ja mies, joka johti heitä, valitsi paikan ja jakoi maan, oli οἰκιστής, perustaja. Emokaupunki ei hallinnut siirtokuntaa. Se oli oma vapaa kaupunkivaltionsa, mutta sillä oli yleensä samat jumalat, juhlat ja sama murre.

Yksi lännen vanhimmista kreikkalaisasutuksista oli Ischian saarella Napolin lähellä; kreikkalaiset kutsuivat sitä nimellä Pithekussai. Euboialaiset siirtolaiset asuivat siellä 700-luvulla eaa., ja noin 750 eaa. he perustivat Kyme-kaupungin (Cumae) vastarannalle. Pithekussain haudasta arkeologit löysivät pienen maljan noin vuodelta 730 eaa.; siihen on raaputettu kolme riviä kreikkalaista runoa. Se on yksi vanhimmista kirjoitettuina löydetyistä kreikkalaisista runoista.

400-luvulla eaa. kirjoittanut Thukydides kertoo Sisilian ensimmäisistä kreikkalaisista siirtokunnista (6.3). Ensimmäisinä tulivat Euboian khalkidilaiset Thuklesin johdolla ja perustivat Naxoksen, jonne he rakensivat alttarin Apollon Perustajalle. Vuotta myöhemmin korinttilainen Arkhias perusti kaupungin Συρακοῦσαι, Syrakusan, ajettuaan alkuasukkaat sikelit pois Ortygian saarelta, jolla vanha kaupunki yhä sijaitsee. Thukydideen lukujen perusteella historioitsijat ajoittavat perinteisesti Naxoksen vuoteen 734 eaa. ja Syrakusan vuoteen 733 eaa., mutta vuodet ovat vain likimääräisiä.

Mantereella Italian saappaan ”kärki” ja ”kanta” täyttyivät kreikkalaisista kaupungeista: Ῥήγιον (Reggio) salmen rannalla Sisiliaa vastapäätä, Sybaris ja Kroton Joonianmeren rannikolla sekä Τάρας (Taranto), jonka Strabonin (6.3.2) siteeraaman Antiokhos Syrakusalaisen mukaan perusti joukko spartalaisia, joiden oli pakko lähteä kaupungistaan. Myöhemmin Kymen siirtolaiset perustivat lähelle toisen kaupungin ja antoivat sille nimen Νεάπολις, ”uusi kaupunki”: nykyinen Napoli (Strabon 5.4.7).

Jokainen kaupunki oli itsenäinen, ja ne sotivat usein keskenään. Syrakusasta tuli Sisilian vahvin valta, ja vuosina 415–413 eaa. se voitti valtavan ateenalaisen sotaretken, kuten Thukydides kuvaa kirjoissa 6 ja 7.

Roomalaiset kutsuivat aluetta nimellä Magna Graecia, joka on käännös kreikan nimestä Μεγάλη Ἑλλάς, ”Suur-Kreikka”. Strabon (6.1.2) selittää, että kreikkalaiset tulivat siellä niin mahtaviksi, että antoivat tämän nimen Etelä-Italialle ja Sisilialle. Antiikin kirjoittajat eivät aina olleet yhtä mieltä siitä, kuuluiko Sisilia siihen, ja monissa nykykirjoissa nimeä käytetään lähinnä Italian mantereen kreikkalaiskaupungeista.

Monet näistä kaupungeista vaurastuivat maanviljelyllä ja kaupalla. Sybaris oli niin kuuluisa rikkaudestaan, että ”sybariitti” tarkoittaa yhä englannissa, ranskassa ja italiassa ylellisyyttä rakastavaa ihmistä. Noin 510 eaa. se tuhoutui sodassa naapurikaupunki Krotonia vastaan. Diodoros (12.9) kertoo, että Krotonin armeijaa johti Milon, kuusinkertainen olympiavoittaja, vaikka hänen mainitsemansa satojentuhansien sotilaiden määrät eivät voi pitää paikkaansa.

Kreikkalainen länsi oli myös ajatusten koti. Pythagoras tuli Samoksesta Krotoniin noin 530 eaa. ja kokosi sinne seuraajien yhteisön. Parmenides ja Zenon opettivat Eleassa, Empedokles oli kotoisin Akragaksesta (Agrigento), ja Arkhimedes, suuri matemaatikko ja insinööri, syntyi Syrakusassa. Myös runoilija Theokritos, joka kirjoitti ensimmäisenä paimenrunoja, oli luultavasti syrakusalainen.

200-luvulla eaa. Rooma otti hallintaansa Etelä-Italian ja sen jälkeen Sisilian. Syrakusa kukistui vuonna 212 eaa. pitkän piirityksen jälkeen. Livius (25.31) kertoo, miten Arkhimedes, uppoutuneena hiekkaan piirtämiinsä geometrisiin kuvioihin, sai surmansa sotilaan kädestä, joka ei tiennyt kuka hän oli, ja miten roomalainen sotapäällikkö Marcellus suri hänen kuolemaansa.

Kreikka ei kadonnut kerralla. Keisari Augustuksen aikaan kirjoittanut Strabon sanoo, että suurin osa alueesta oli muuttunut ”barbaariseksi” paitsi Tarentum, Rhegion ja Neapolis (6.1.2), ja että Napoli säilytti yhä gymnasionsa, veljeskuntansa, φρατρίαι, ja kreikkalaisen elämäntavan (5.4.7).

Vielä nykyäänkin kreikkaa puhutaan muutamissa kylissä Salentossa, Apuliassa, ja Calabriassa Reggion lähellä. Kielitieteilijät ovat kauan kiistelleet sen alkuperästä. Toisten mielestä se polveutuu suoraan antiikin siirtolaisten kielestä ja säilyttää vanhoja doorilaisia piirteitä; toiset uskovat sen tulleen pääosin Bysantin ajan kreikasta, jolloin Etelä-Italiaa hallittiin taas Konstantinopolista. Molemmilla näkemyksillä on kannattajansa, ja kysymys on yhä avoin.