Ateenan rutto (430 eaa.)

Vuonna 431 eaa. syttyi sota Ateenan ja Spartan ja niiden liittolaisten välillä. Johtavan ateenalaisen Perikleen neuvosta maaseudun väki muutti kaupungin muurien sisäpuolelle. Ihmiset toivat mukanaan perheensä ja huonekalunsa, ja lampaat ja karja lähetettiin Euboiaan (Thukydides 2.14). Monilla ei ollut kaupungissa kotia, joten he asuivat kuumana vuodenaikana tukahduttavissa majoissa (2.52).

Kesän 430 eaa. alussa spartalaiset ja heidän liittolaisensa hyökkäsivät taas Attikaan. Vain muutamaa päivää myöhemmin Ateenassa ilmaantui tauti, ἡ νόσος. Se alkoi Pireuksen satamasta, ja jotkut sanoivat vihollisen myrkyttäneen kaivot. Thukydideen kuulemien tietojen mukaan se oli alkanut Etiopiasta, Egyptin takaa, ja levinnyt sitten Egyptiin ja Libyaan (2.48).

Kukaan ei tiennyt, miten tautia vastaan taisteltaisiin. Lääkärit, ἰατροί, eivät tunteneet tautia, ja heitä kuoli paljon, koska he menivät lähelle sairaita. Eivät auttaneet myöskään rukoukset temppeleissä tai kysymykset oraakkeleilta, ja lopulta ihmiset luopuivat niistä (2.47).

Thukydides kertoo sairastaneensa itse ja nähneensä toisten kärsivän (2.48). Syyn etsimisen hän jättää muille. Hän kuvaa taudin niin, että kuka tahansa voisi tunnistaa sen, jos se joskus palaa. Hänen kertomuksensa on tärkein antiikin lähde epidemiasta.

Terveet ihmiset tunsivat äkkiä kovaa kuumuutta päässä, ja heidän silmänsä punoittivat. Kurkku ja kieli näyttivät verisiltä, ja hengitys haisi pahalta. Sitten tulivat aivastelu, käheys ja kova yskä (βήξ, genetiivissä βηχός, kohdassa 2.49.3). Iho oli punertava, ja siinä oli pieniä rakkuloita ja haavoja, mutta sisäinen kuumuus oli niin kova, etteivät sairaat kestäneet edes ohuita vaatteita. Monet kuolivat seitsemäntenä tai yhdeksäntenä päivänä. Toiset menettivät sormiaan, varpaitaan tai silmänsä, ja jotkut menettivät muistinsa (2.49.8).

Hän huomasi myös jotakin tärkeää. Parantuneet hoitivat sairaita luottavaisemmin, koska tauti ei iskenyt samaan ihmiseen kahdesti tappavasti (2.51.6). Nykylukijalle tämä muistuttaa immuniteetin ajatusta.

Tauti muutti myös ihmisten käytöstä. Temppelit, joissa tulokkaat leiriytyivät, täyttyivät kuolleista. Vanhat hautaustavat, ταφή, romahtivat: jotkut panivat oman vainajansa toiselle tehdylle roviolle ja sytyttivät sen (2.52). Thukydides puhuu sanalla ἀνομία laittomuudesta. Hänen mukaansa jumalten pelko tai ihmisten laki ei pidätellyt ketään, koska kukaan ei odottanut elävänsä oikeudenkäyntiin asti (2.53). Tämä on yhden kirjoittajan kuva, joten emme voi tarkistaa, miten hyvin se piti paikkansa kaikkien ateenalaisten kohdalla.

Menetykset olivat valtavat. Thukydides laskee vähintään 4 400 hopliittia ja 300 ratsumiestä, ja hän sanoo, ettei muiden määrää voitu selvittää (3.87). Tauti kesti kaksi vuotta, heikkeni ja palasi talvella 427/426 eaa. vähintään vuodeksi. Nykyiset kirjoittajat arvelevat usein, että jopa kolmasosa väestöstä kuoli, mutta Thukydides ei anna kokonaismäärää.

Perikles sai syytteet ja sakot, mutta hänet valittiin uudelleen strategiksi. Hän kuoli kaksi vuotta ja kuusi kuukautta sodan alkamisen jälkeen (2.65), siis vuonna 429 eaa. Plutarkhoksen mukaan tauti kulutti häntä hitaasti sen jälkeen, kun hän oli menettänyt poikansa Ksanthippoksen ja Paraloksen (Perikles 36, 38).

Vanhat miehet muistivat säkeen: «ἥξει Δωριακὸς πόλεμος καὶ λοιμὸς ἅμ᾽ αὐτῷ», tulee doorilainen sota ja sen mukana rutto. Jotkut väittivät, että vanha sana oli λιμός, nälänhätä (2.54). Nykykreikassa nämä kaksi sanaa kuulostavat täsmälleen samalta: [limós].

Nimestään huolimatta kukaan ei ole osoittanut, että kyse oli siitä, mitä lääkärit nykyisin kutsuvat paiseruttoksi. Thukydidesta lukeneet lääkärit ovat ehdottaneet ruttoa, lavantautia, pilkkukuumetta, isorokkoa ja tuhkarokkoa. Burke Cunhan katsaus vuodelta 2004 ei löytänyt yksimielisyyttä tutkijoiden ja lääkärien kesken, ja itse se kallistui tuhkarokon kannalle.

Vuosina 1994–95 Kerameikoksen metroaseman työt paljastivat joukkohaudan. Kuolleet oli kasattu kuiluun, ja mukana oli vain vähän halpoja hautalahjoja. Kaivauksen johtaja Efi Baziotopoulou-Valavani ajoitti sen vuosiin 430–426 eaa. ja piti sitä paniikissa tehtynä hautauksena, joka johtui ”hyvin mahdollisesti” rutosta. Eräässä varhaisessa raportissa kuilussa on noin 90 luurankoa ja koko haudassa ehkä 150 ihmistä. Tutkijat antoivat noin yksitoistavuotiaalle tytölle nimen Myrtis ja rekonstruoivat hänen kasvonsa kallosta.

Vuonna 2006 Ateenan yliopiston ryhmä, jota johti Manolis Papagrigorakis, ilmoitti löytäneensä kolmesta haudan hampaasta DNA:ta, joka on lähellä lavantaudin aiheuttajaa. Kriitikot vastasivat samassa lehdessä artikkelilla, jonka otsikko on ”Ei todisteita siitä, että lavantauti aiheutti Ateenan ruton”. Lavantauti sopii sitä paitsi Thukydideen kuvaukseen vain osittain, koska hänen kuvaamansa tauti puhkesi paljon nopeammin. Kysymys on yhä avoin.