Kreikkalaiset juuret lääketieteen sanastossa

Länsimaisen lääketieteen vanhimmat kirjalliset lähteet ovat 400- ja 300-lukujen eaa. hippokraattiset kirjoitukset, ja niissä on jo paljon ammattitermejä. Kuten lääkäri Henrik Wulff selittää, kreikka säilyi lääketieteen kielenä roomalaisvalloituksen jälkeenkin: roomalaisilla ei ollut vastaavaa perinnettä, useimmat valtakunnan lääkärit olivat kreikkalaisia, ja Galenos Pergamonilaisen (100-luku jaa.) teoksia arvostettiin pitkään yhtä paljon kuin hippokraattisia.

Ensimmäisen vuosisadan alussa jaa. roomalainen Celsus kirjoitti latinaksi teoksen De Medicina kreikkalaisten lähteiden pohjalta. Wulff erottaa kolme ratkaisua: hän lainasi kreikkalaisen sanan (pyloros), antoi sille latinalaisen päätteen (stomachus) tai käänsi sen kielikuvan (caecum sanalle τὸ τυφλόν, ”umpisuoli”, sanasta ”sokea”).

Renessanssista alkaen latina oli lääketieteellisten kirjojen yhteinen kieli. Kun se myöhemmin väistyi kansalliskielten tieltä, uudet termit muodostettiin yhä enimmäkseen kreikkalaisista juurista, koska latina muodostaa yhdyssanoja vaikeammin. Wulffin esimerkki on nefrektomia, joka lääketieteen latinassa olisi ilmaistava excisio renis.

Nykykreikka tuo mukaan vielä yhden kerroksen: monet näistä juurista ovat yhä tavallisia sanoja. Καρδία on nyt καρδιά, samassa merkityksessä kuin jo Homeroksella; αἷμα on αίμα, ja δέρμα on säilyttänyt muotonsa. Kreikan opiskelija kohtaa siis sanojen kardiologia ja dermatologia juuret arkisanastossa.

Toiset vanhat sanat elävät muodollisessa tai teknisessä kielessä, toisen arkisen sanan rinnalla. Nykykreikan Triantafyllidis-sanakirja merkitsee sanan ήπαρ anatomian termiksi ja selittää sen yksinkertaisesti sanalla το συκώτι; sen oma esimerkki kohdassa συκώτι sanoo, että ηπατίτιδα, hepatiitti, on sanan συκώτι tarkoittaman elimen tauti. Tälläkin arkisanalla on kreikkalainen historia: sanakirja johtaa sen ilmauksesta ἧπαρ συκωτόν, viikunoilla lihotetun eläimen maksa. Samoin οστό on sanan ὀστοῦν oppinut muoto, ja sanakirja selittää sen sanalla κόκαλο, keskiajan sanasta κόκκαλον, joka tulee sanasta κόκκαλος, männynkävyn siemen.

Mahalaukussa jako on mutkikkaampi. Arkinen στομάχι tulee sanasta στόμαχος, joka on Homeroksella kurkku ja vasta myöhemmin mahalaukku, kun taas lääketieteen juuri γαστρ- tulee sanasta γαστήρ, ”vatsa”.

Tunnetuin lääketieteen pääte ei alun perin tarkoittanut tulehdusta. Se on -ίτης-loppuisten adjektiivien feminiini, ja tällaisia muotoja käytettiin usein yksin niin, että νόσος, ”tauti”, oli ajateltu mukaan. LSJ kääntää sanan ἀρθρῖτις ”nivelten, nivelissä”: hippokraattisessa teoksessa De affectionibus (30) se on sanan νόσος kanssa ja Aforismeissa (3.16) yksin kihdin nimenä. Πλευρῖτις, keuhkopussintulehdus, esiintyy Aforismeissa (3.23) ja Aristofaneella (Naisten kansankokous 417).

Muodon ei tarvinnut edes merkitä tautia. Hippokraattisessa teoksessa De ossium natura (10) ja Apollonian Diogeneella, jota Aristoteles siteeraa (Historia animalium 512a6) ἡ ἡπατῖτις on laskimo, ja φλέψ on ajateltu mukaan: kirjaimellisesti ”maksan oma”.

Suppea merkitys ”tulehdus” on uusi; englannin affikseja käsittelevä hakuteos ajoittaa sen 1700-luvulle, englannin kieleen. Nykykreikka heijastaa tätä sekavaa historiaa. Triantafyllidis johtaa sanat αρθρίτιδα ja πλευρίτιδα vanhoista sanoista, mutta sanat γαστρίτιδα ja βρογχίτιδα uuslatinasta ja sanat αμυγδαλίτιδα ja ωτίτιδα ranskasta. Sanan ηπατίτιδα nykymerkitykselle se antaa lähteeksi uuslatinan, jonka takana on vanha ἡπατῖτις.

Monet ”kreikkalaiset” lääketieteen sanat tulivat siis kreikkaan ulkomailta. Triantafyllidis johtaa sanan καρδιολόγος ranskan sanasta cardiologue, sanan νευρολόγος sanasta neurologue ja sanan παιδίατρος sanasta pédiatre: osat ovat vanhoja, mutta suora lähde on nykyranska.

Siinä missä muut kielet säilyttävät latinan, kreikka käyttää yleensä omaa ainestaan. Wulff kirjoittaa, että nykykreikka hyväksyy vain kreikkalaiset termit, joten lihasihohermo on το μυοδερματικό νεύρο. Ranskan appendicite käännettiin sanalla σκωληκοειδίτιδα, sanasta σκωληκοειδής, ”madonmuotoinen”.

Myös merkitykset muuttuivat, joten juuri on vihje eikä määritelmä:

• νεῦρον: jänne Homeroksella ja Platonilla; LSJ kirjaa merkityksen ”hermo” ensin Erasistratokselta (200-luku eaa.), Galenoksen lainaamana.
• ἀρτηρία: henkitorvi ja myös valtimo; kreikaksi henkitorvi on yhä τραχεία αρτηρία.
• μῦς: sekä hiiri että lihas, kuten latinan musculus, ”pikku hiiri”.
• καρκίνος: rapu; Aforismeissa (6.38) syövyttävä haava tai syöpä.