Antiikin Kreikan lääketiede ja Hippokrateen vala

Kauan ennen sairaaloita sairastuneet kreikkalaiset kääntyivät usein jumalien puoleen. Lääketieteen jumala oli Asklepios, Apollonin poika. Häneen liittyi kaksi jumalatarta: hänen tyttärensä Hygieia, ”Terveys”, ja Panakeia, ”kaiken parantaja”. Homeroksen Iliaassa hänen kaksi poikaansa, Makhaon ja Podaleirios, ovat parantajia, jotka hoitavat haavoittuneita sotureita Troijassa.

Sairaat matkustivat Asklepioksen pyhäkköihin, asklepieioneihin. Kuuluisin oli Epidauroksessa Peloponnesoksella, jossa Asklepiosta palvottiin 500-luvulta eaa. lähtien. Potilaat puhdistautuivat, toivat uhrilahjoja ja nukkuivat sitten erityisessä hallissa, ἄβατον-rakennuksessa. Tätä parantavaa unta kutsuttiin nimellä ἐγκοίμησις. He toivoivat, että jumala ilmestyisi heille unessa ja kertoisi, mitä hoitoa noudattaa.

Kreikassa oli kuitenkin myös lääkäreitä, jotka olivat käsityöläisiä eivätkä pappeja. Lääkäri oli ἰατρός, ja nykyään kreikkalaiset sanovat yhä γιατρός. Hän kävi sairaiden luona kotona, tutki heidät ja neuvoi ruokaa, lepoa, liikuntaa tai lääkkeitä. Tällä sivulla tutustut näistä lääkäreistä kuuluisimpaan, Hippokrateeseen Koolta, ja valaan, joka kantaa hänen nimeään.

Hippokrates oli kotoisin Kos-saarelta Egeanmeren kaakkoisosasta ja eli 400-luvulla eaa. Hänen elämästään tiedämme hyvin vähän. Platon mainitsee ”Hippokrateen Koolta, Asklepiadin” kuuluisana opettajana, jolle nuori mies saattoi maksaa oppiakseen lääketiedettä (Protagoras 311b). Asklepiadit olivat lääkärisuku, joka katsoi polveutuvansa Asklepioksesta.

Noin kuusikymmentä lääketieteellistä kirjaa on säilynyt hänen nimissään: Corpus Hippocraticum. Ne ovat luultavasti useiden kirjoittajien teoksia pitkältä ajalta, ja joskus ne antavat erilaisia neuvoja. Emme voi tietää varmasti, mitkä niistä, jos mitkään, Hippokrates kirjoitti itse.

Monia näistä kirjoista yhdistää uusi ajattelutapa. Teoksen Pyhästä taudista kirjoittaja sanoo, että epilepsialla, jota monet pitivät jumalten aiheuttamana, on muiden sairauksien tavoin ”luonnollinen syy”, ja että ihmiset kutsuvat sitä jumalalliseksi vain siksi, etteivät ymmärrä sitä. Jotkut hippokraattiset kirjoittajat selittivät terveyden neljän ruumiinnesteen tasapainoksi: veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen.

Asklepioksen suuri pyhäkkö, jonka matkailijat näkevät nykyään Kosilla, rakennettiin enimmäkseen Hippokrateen jälkeen, 300-luvulta eaa. alkaen. Kreikan kulttuuriministeriö yhdistää siellä harjoitetun tieteellisen lääketieteen kouluun, jonka Hippokrates oli perustanut saarelle.

Hippokraattiset lääkärit oppivat tarkkailemalla potilaitaan huolellisesti. Teoksessa Epidemiat I (luku 11) kirjoittaja antaa lyhyen säännön: ”Kerro mennyt, tunnista nykyinen, ennusta tuleva.” Kaksi tämän menetelmän taustalla olevaa kreikan sanaa ovat yhä lääketieteen keskeisiä termejä. Διάγνωσις, sanasta διαγιγνώσκω, ”erottaa”, on sen päättämistä, mikä sairaus potilaalla on. Πρόγνωσις, ”etukäteen tietäminen”, on ennuste siitä, miten sairaus kehittyy; yksi hippokraattinen kirja on nimeltään Prognostikon.

Sama kohta jatkaa: ”Totuttele sairauksissa kahteen asiaan: auttamaan tai ainakin olemaan vahingoittamatta.” Se sanoo myös, että taidossa on kolme osaa, sairaus, sairas ja lääkäri, ja että sairaan on taisteltava sairautta vastaan yhdessä lääkärin kanssa.

Hoidon, θεραπεία, tärkein keino oli usein δίαιτα: ei pelkkä ruoka vaan koko elämäntapa, lepoineen, liikuntoineen ja kylpyineen. Φάρμακον saattoi olla parantava lääke, mutta sama sana saattoi tarkoittaa myös myrkkyä, joten lääkärin piti käyttää sitä varoen.

Ὅρκος, Vala, on lyhyt teksti hippokraattisten kirjojen joonialaisella kreikalla. Se alkaa sanoilla ὄμνυμι Ἀπόλλωνα ἰητρόν, ”Vannon Apollonin, lääkärin, nimeen”, ja kutsuu todistajiksi Asklepioksen, Hygieian, Panakeian ja kaikki jumalat. Sitten uusi lääkäri lupaa:

• kunnioittaa opettajaansa kuin vanhempaansa ja opettaa taidon opettajansa pojille ilman palkkaa;
• käyttää elämäntapaohjeita ”sairaiden hyödyksi” eikä koskaan vahingoittaa heitä;
• olla antamatta kenellekään kuolettavaa lääkettä, vaikka sitä pyydettäisiin, eikä antaa naiselle keskenmenoa aiheuttavaa pessaaria;
• olla leikkaamatta kivitautisia ja jättää tämä työ sitä tekeville miehille;
• vaieta siitä, mitä hän näkee tai kuulee ”hoidossa”, ἐν θεραπείῃ, ja sen ulkopuolella.

Kuka sen kirjoitti, ja milloin? Emme voi tietää, kirjoittiko Hippokrates sen itse. Se ajoitetaan usein 400-luvun lopulle tai 300-luvulle eaa., mutta asiasta kiistellään: vuonna 2019 klassillinen filologi Cristian Tolsa esitti, että sen eettiset säännöt voivat olla myöhäisempi, hellenistisen ajan lisäys vanhempaan valaan, jossa vannottiin uskollisuutta opettajalle. Vuonna 1948 Maailman lääkäriliitto hyväksyi nykyaikaisen lupauksen, Geneven julistuksen, jonka jotkin lääketieteelliset tiedekunnat lukevat nykyään valmistujaisissa.