Sofokleen Kuningas Oidipus: juoni ja teemat

Kuningas Oidipus on Sofokleen tragedia, jonka tapahtumat sijoittuvat Theban kaupunkiin. Rutto, λοιμός (säe 28), tuhoaa sadon, karjan ja ihmiset. Kuningas Oidipus, joka on kuuluisa siitä, että vapautti kaupungin sfinksiltä, on lähettänyt vaimonsa veljen Kreonin Delfoihin kysymään Apollonilta, mitä pitää tehdä. Jumalan vastaus: vanhan kuninkaan Laioksen murhaaja elää maassa, ja hänet on karkotettava tai hänen on maksettava hengellään (96–101). Sokea tietäjä Teiresias kieltäytyy ensin puhumasta ja sanoo sen sitten päin kasvoja: sinä olet murhaaja (362). Oidipus luulee sitä Kreonin salajuoneksi.

Rauhoittaakseen häntä vaimo Iokaste sanoo, etteivät tietäjät tiedä mitään: Laioksen piti kuolla poikansa käden kautta, mutta rosvot tappoivat hänet paikassa, jossa kolme tietä kohtaa, ja vauva oli jätetty vuorelle nilkat sidottuina. Oidipus kuitenkin muistaa tappaneensa vanhan miehen sellaisessa paikassa (800–813). Sanansaattaja Korintista tuo uutisen: Polybos, jota Oidipus piti isänään, on kuollut, eikä hän ollut koskaan tämän oikea isä. Laioksen vanha paimen pakotetaan kertomaan loput. Oidipus on Laioksen ja Iokasten poika. Tietämättään hän on tappanut isänsä ja mennyt naimisiin äitinsä kanssa. Iokaste hirttäytyy. Oidipus ottaa soljet tämän puvusta ja sokaisee itsensä (1268–1270). Hän anoo maanpakoa, mutta Kreon haluaa ensin kysyä jumalalta (1438–1439), ja näytelmä päättyy siihen, että Oidipus lähetetään takaisin palatsiin.

Näytelmä rakentuu ironialle: näkevä ei tiedä mitään, ja sokea tietää kaiken. Oidipus loukkaa Teiresiasta sanalla τυφλός, sokea: τυφλὸς τά τ᾽ ὦτα τόν τε νοῦν τά τ᾽ ὄμματ᾽ εἶ, ”olet sokea korviltasi, mieleltäsi ja silmiltäsi” (371). Teiresias varoittaa, että etsitystä miehestä tulee τυφλὸς ἐκ δεδορκότος, sokea nähtyään (454). Lopuksi Oidipus riistää itse näkönsä.

Jopa hänen nimellään on osansa. Sanansaattaja kertoo, että se tulee hänen lävistetyistä nilkoistaan (1034–1036). Se selitetään yleensä merkityksessä ”turvonnut jalka”, sanoista οἰδέω, turvota, ja πούς, jalka, ja tutkijat kuulevat siinä myös sanaleikin sanan οἶδα, tiedän, kanssa. Oidipus kutsuu itseään nimellä ὁ μηδὲν εἰδὼς Οἰδίπους, ”Oidipus, joka ei tiennyt mitään” (397), hän, joka ratkaisi arvoituksen, αἴνιγμα, ilman tietäjän apua. Näytelmä ei missään lainaa tätä arvoitusta. Sen sanamuoto on peräisin myöhemmiltä kirjoittajilta: Athenaioksella (10.456b), Asklepiadeen mukaan, se alkaa sanoin ἔστι δίπουν ἐπὶ γῆς καὶ τετράπον, ja Apollodoroksella (3.5.8) Oidipus antaa vastauksen, ihminen: neljällä raajalla vauvana, kahdella aikuisena, kepin kanssa vanhana.

Lukijat ovat pitkään kiistelleet siitä, mistä näytelmä todella kertoo. Jokainen alla oleva teema lähtee kreikankielisestä tekstistä, ei valmiista vastauksesta.

• Kohtalo vai vapaa valinta? Χρησμός, oraakkeli, sanoi Laiokselle, että hänen μοῖρα oli kuolla poikansa käden kautta (711–713), ja Apollon sanoi Oidipukselle, että tämä tappaisi isänsä ja menisi naimisiin äitinsä kanssa (791–793). Silti juuri Oidipus pakenee Korintista, lyö vihan vallassa, δι᾽ ὀργῆς (807), ja vie etsintää eteenpäin. Lopuksi hän sanoo molemmat: Apollon aiheutti nämä kärsimykset, mutta mikään muu käsi ei iskenyt hänen silmiinsä: ἀλλ᾽ ἐγὼ τλάμων (1329–1331). Tutkijat ovat yhä eri mieltä: esimerkiksi Bernard Knox katsoi, että Oidipus toimii vapaasti.
• Luottamus oraakkeleihin. Iokaste sanoo, ettei kenelläkään ihmisellä ole tietäjän taitoa (708–709). Peloissaan oleva kuoro laulaa ἔρρει δὲ τὰ θεῖα, usko katoaa (910). Sitten jokainen oraakkeli toteutuu.
• Valta ja epäluulo. Oidipusta kutsutaan sanalla τύραννος (514, 925), eikä se tässä välttämättä tarkoita julmaa hallitsijaa: sanansaattaja käyttää sitä yksinkertaisesti kuninkaasta. Nykyään τύραννος on vain julma hallitsija. Silti Oidipus näkee nopeasti salajuonen valtaistuintaan vastaan (535).
• Aristoteleen malli. Runousoppi sanoo, että kaunein tunnistaminen, ἀναγνώρισις, tulee yhdessä käänteen, περιπέτεια, kanssa, ”kuten Oidipuksessa” (1452a). Oidipus ei kaadu pahuuden vuoksi vaan jonkin ἁμαρτία-sanan ilmaiseman syyn vuoksi (1453a). Sana voi viitata sekä erehdykseen että syyllisyyteen, ja keskustelu siitä jatkuu.

Näytelmän ajoitus ei ole varma. Vain kahdella Sofokleen näytelmällä on varma esitysvuosi, eikä tämä ole niistä toinen. Koska se alkaa rutosta, monet sijoittavat sen pian sen ruton jälkeen, joka iski Ateenaan vuonna 430 eaa. (Thukydides 2.47), ja ajoitukset ulottuvat noin vuodesta 429 420-luvun puoliväliin, mutta tämä on päätelmä. Antiikin oppinut Dikaiarkhos kertoo sen hävinneen Filokleelle, ja P. J. Finglass huomauttaa, ettei tämä auta ajoituksessa. Aristoteles kutsuu sitä yksinkertaisesti nimellä Οἰδίπους. Sanaa Τύραννος pidetään yleensä myöhempänä lisäyksenä, joka erottaa sen näytelmästä Oidipus Kolonoksessa.

Sigmund Freud luki tarinan omalla tavallaan. Teoksessa Unien tulkinta (1899, painovuodeksi merkitty 1900) hän käytti sitä teoriassaan, jonka mukaan pieni poika tuntee vetoa äitiinsä ja näkee isänsä kilpailijana. Termi ”oidipuskompleksi” esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1910 artikkelissa. Arvostelijat vastaavat, että teorialle on vähän näyttöä, ja Jean-Pierre Vernantin vuoden 1967 esseen nimi on ”Oidipus ilman kompleksia”. Näytelmä itse antaa aihetta pysähtyä: Oidipus ei tiedä, keitä hänen vanhempansa ovat, ja hän lähtee Korintista nimenomaan paetakseen oraakkelia (794–797).