Katharevusa ja dimotiki: Kreikan kielikysymys

Termi on διγλωσσία, diglossia: Triantafyllidisin sanakirjan mukaan se tarkoittaa, että kansa käyttää kansalliskielensä kahta muotoa eri tehtäviin. Kumpikaan muoto ei ollut muinaiskreikkaa. Sanakirja kutsuu καθαρεύουσα-kieltä keinotekoiseksi sekoitukseksi arkaaisia ja uuskreikkalaisia aineksia, jota käytettiin valtion virallisena kielenä, ja huomauttaa, että sen tavoitteena oli etääntyä sekä muinais- että uuskreikasta. δημοτική on sen mukaan yhteinen uuskreikka, joka muotoutui puheesta ja jota viljeltiin kirjallisuudessa. Kreikan kielen portaalissa lainattu lukijakirje näyttää eron lauseparilla, joka tarkoittaa ”Ateena laajeni suuresti”: Αι Αθήναι επεκτάθησαν κατά μεγάλον ποσοστόν ja Η Αθήνα επεκτάθηκε κατά μεγάλο ποσοστό.

Kummallakin nimellä on antiikin juuret ja uudempi historia. Platon käyttää verbiä καθαρεύω merkityksessä ”olla puhdas” (Faidon 67a), ja Liddell–Scott–Jones-sanakirja mainitsee Dionysios Halikarnassoslaisen kielen puhtaudesta (Lysias 2). Triantafyllidisin sanakirja näkee sanassa καθαρεύουσα myös ranskan ilmauksen idiome épuré tai saksan sanan Reinsprache vaikutuksen. δημοτική tuli ranskan sanan démotique kautta, joka palautuu egyptiläiseen kirjoitukseen, jota Herodotos kutsuu nimellä δημοτικά, ”kansan” (2.36).

Väittely sai muotonsa Kreikan valistuksen aikana. Adamantios Korais (1748–1833) puolusti keskitietä: ei kansan ”tyranneja” eikä sen karkeuden ”orjia”, kuten historioitsija K. Th. Dimaras häntä lainaa ja tiivistää hänen käytäntönsä kohtuudella puhdistetuksi dimotikiksi. Toiset halusivat enemmän: vuonna 1853 Panagiotis Soutsos vaati paluuta itse muinaiseen kieleen. Katharevusasta tuli sillä välin uuden Kreikan valtion kirjoitettu kieli.

Dimotikiliike ajoitetaan yleensä vuoteen 1888, jolloin Yannis Psycharis julkaisi teoksen Το ταξίδι μου (”Matkani”), joka oli kirjoitettu dimotikilla ja jota kutsutaan yleisesti liikkeen manifestiksi. Rena Stavridi-Patrikiou, jonka tutkimuksia on portaalissa, korostaa, että hän säilytti siteen antiikkiin: Psycharisille dimotiki oli muinaisen kielen aito lapsi. Hän huomauttaa myös, että kumpikin muoto vaati itselleen kansakunnan jatkuvuuden ja yhtenäisyyden symbolia. Tämä auttaa ymmärtämään, miten kielioppikysymys saattoi herättää niin voimakkaita tunteita molemmin puolin.

Syyskuussa 1901 ateenalainen sanomalehti Akropolis alkoi julkaista Matteuksen evankeliumia Alexandros Palliksen dimotikikäännöksenä. Toinen käännös, kuningatar Olgan tilaama, oli ilmestynyt helmikuussa. Opiskelijat osoittivat mieltään katharevusan puolesta, osa vastustajista näki kansallisen uhan slavismissa, ja Pyhä synodi tuomitsi uuskreikkalaiset käännökset. Marraskuun 8. päivänä (juliaanisen kalenterin mukaan) mielenosoittajat ja sotilaat ottivat yhteen Ateenassa. Useimmat kertomukset mainitsevat kahdeksan kuollutta, yksi yksitoista. Ateenan metropoliitta Prokopios ja pääministeri Theotokis erosivat. Nämä tapahtumat tunnetaan nimellä Ευαγγελικά.

Marraskuussa 1903 seurasivat Ορεστειακά. Kuninkaallinen teatteri esitti Aiskhyloksen Oresteian Georgios Sotiriadisin käännöksenä, kielellä, joka oli kahden muodon välissä. Professori Georgios Mistriotisin opiskelijat protestoivat, sillä hänen mukaansa antiikin näytelmiä tuli esittää vain alkukielellä. Kertomukset uhreista eroavat: yksi kuollut ja kymmeniä haavoittuneita tai kaksi kuollutta ja seitsemän haavoittunutta.

Vuoden 1911 perustuslaki sääti sitten kummastakin asiasta. Pykälä 107 määräsi viralliseksi kieleksi sen, jolla perustuslaki ja lait on laadittu, ja kielsi ”kaikki yritykset turmella sitä”. Toinen säännös kielsi Raamatun kääntämisen toiseen kielimuotoon ilman myös Konstantinopolin kirkon hyväksyntää.

Dimotikin kannattajat kääntyivät koulujen puoleen. Volosin tyttökoulu opetti Alexandros Delmouzosin johdolla dimotikilla vuodesta 1908 ja sulkeutui vuonna 1911 paikallisen vastustuksen keskellä. Kasvatusseura perustettiin vuonna 1910, ja vuonna 1917 liberaali hallitus toi dimotikin alakoulun ensimmäisille luokille; ministeriössä työskentelivät Delmouzos, Dimitris Glinos ja Manolis Triantafyllidis. Sen jälkeen politiikka muuttui hallitusten mukana. Triantafyllidisin dimotikin kielioppi ilmestyi vuonna 1941. Erään kertomuksen mukaan Papandreoun hallitus antoi vuonna 1964 kummallekin muodolle saman aseman. Sotilashallinnon vuoden 1968 perustuslain pykälä 6 sitoi valtion ja koulun kielen lakien kieleen ja määräsi näin katharevusan nimeämättä sitä.

Sotilashallinnon kaaduttua 1974 parlamentti hyväksyi lain 309 huhtikuussa 1976 Karamanlisin hallituksen aikana (lähteet mainitsevat 3. tai 30. päivän), ja opetusministerinä oli Georgios Rallis. Lain pykälä 2 edellyttää ”uuskreikkaa” kouluissa lukuvuodesta 1976–77 ja määrittelee sen dimotikiin perustuvaksi. Valtion kieltä se ei nimeä, joten eräs portaalin tutkimus sanoo dimotikin tulleen viralliseksi välillisesti, opetuskielen kautta. Vuoden 1985 koululaki sanoo yksinkertaisesti η δημοτική, ja vuonna 1986 perustuslain teksti siirrettiin dimotikille.