Opiskelen muinaiskreikkaa: kuinka vaikeaa nykykreikka on?

Jos olet kääntänyt Platonia tai Ksenofonia Graecumia, liceo classicon versionea tai A level -kurssin tekstiä varten, aloitat nykykreikan paljon muita aloittelijoita edellä. Aakkoset ovat samat, ja niin on monen sanan kirjoitusasukin: ἄνθρωπος on yhä άνθρωπος, θάλασσα yhä θάλασσα, ψυχή yhä ψυχή. Substantiiveilla on yhä kolme sukua, artikkeli ja sijamuodot, ja verbit erottavat yhä aspektin, joten attikalaista proosaa varten opitut kategoriat ovat samoja, joita nykykreikan kielioppi käyttää.

Muodollinen kreikka, sanomalehtien, kylttien ja virallisten lomakkeiden kieli, on täynnä sanoja, jotka jäsennät heti. Leipomo voi yhä kutsua itseään nimellä «πρατήριο άρτου», leivän myyntipiste, ja kalakauppa nimellä «ιχθυοπωλείο». Lukeminen sujuu pian. Työtä vaativat kuunteleminen ja puhuminen.

Monissa kouluissa Kreikan ulkopuolella opetetaan erasmiaanista ääntämystä, tieteellistä rekonstruktiota. Kreikkalaiset lukevat samat kirjaimet toisin, ja suurin osa muutoksesta tapahtui kauan ennen nykyvaltiota. Kreikan kielen keskus kuvaa, miten jo koinee-kreikassa itasismi sai päätteet kuten -εις ja -ῃς kuulostamaan samalta ja miten vanha pitkien ja lyhyiden vokaalien ero katosi.

Käytännössä η, ι, υ, ει ja οι äännetään kaikki [i] ja αι [e]. Kirjaimet β, γ ja δ ovat pehmeitä frikatiiveja, joten sanakirja merkitsee sanan υδραυλικός muotoon [iðravlikós], jossa αυ luetaan [av]. Aksentti on painoaksentti, ei sävelaksentti. Nykyinen oikeinkirjoitus säilyttää historialliset kirjaimet, joten silmäsi tunnistaa sanoja, joita korvasi ei vielä erota. Nykyään kreikkaa kirjoitetaan myös vain yhdellä aksenttimerkillä, monotonisella järjestelmällä, ilman henkäysmerkkejä.

Paljon siitä, mitä opettelit ulkoa, on kadonnut. Kreikan kielen keskuksen mukaan ei-kirjalliset papyrukset korvaavat datiivin jo 1. vuosisadalla eaa., ensin akkusatiivilla ja myöhemmin genetiivillä. Nykyään se elää vain kiinteissä ilmauksissa, kuten εντάξει (selvä), τοις μετρητοίς (käteisellä) ja δόξα σοι ο Θεός (luojan kiitos). Optatiivi on kadonnut, samoin infinitiivi, joka oli 900-luvulle tultaessa hyvin rajoittunut ja 1500-lukuun mennessä hävinnyt. Sen ainoa jälki on perfektin kiinteä muoto, «έχω γράψει», jota kreikan kieliopit kutsuvat yhä nimellä απαρέμφατο.

Uudet rakenteet tulevat tilalle. Missä Ksenofon kirjoittaa infinitiivin, nykykreikka käyttää sanaa να, sanasta ἵνα, ja konjunktiivia: «θέλω να γράψω», haluan kirjoittaa. Futuuri muodostetaan partikkelilla θα, joka syntyi ilmauksesta θέλει να: «θα γράψω», kirjoitan. Epäsuora objekti ilmaistaan prepositiolla σε ja akkusatiivilla tai genetiivimuotoisella pronominilla: «δώσε μου», anna minulle. Kielioppi on attikaa kevyempi, mutta nämä ovat uusia tottumuksia.

Suurin yllätys on, että tavallisimmat sanat ovat usein vaihtuneet. Monet nykysanat tulevat hellenistisistä -ιον-loppuisista deminutiiveista. Ὀψάριον, pieni särvin, sana kahdelle kalalle Johanneksen evankeliumissa 6:9, muuttui sanaksi ψάρι; ψωμίον, pieni suupala, sanaksi ψωμί; ὀμμάτιον, pieni silmä, sanaksi μάτι; ja κρᾶσις, viinin sekoittaminen veteen, antoi sanan κρασί. Jopa ὕδωρ korvautui sanalla νερό, ilmauksesta νηρὸν ὕδωρ, raikas vesi.

Vanhat sanat eivät kadonneet. Ne siirtyivät ylempään tyylilajiin: ιχθύς, άρτος ja οίνος ovat kirjakielen tai kirkon sanoja, ja ehtoollinen on yhä «ο άρτος και ο οίνος». Käytännön sääntö klassikon opiskelijalle: opettele ensin arkisana ja pidä vanha sana muodollisena sanastona. Kuinka vaikeaa nykykreikka siis on? Lukeminen on lyhyt askel. Kuunteleminen ja puhuminen vaativat säännöllistä harjoittelua, mutta et koskaan aloita tyhjästä.