Merkit kielelle, jolla ei niitä ollut
Sanasto on merkkejä vanhempi. Kratyloksessa (399b) Platon voi jo sanoa, että keskitavu lausuttiin βαρεῖα-painolla eikä ὀξεῖα-painolla, mutta hän puhuu äänestä: korkeudesta, ei merkistä sivulla. Kirjoitetut merkit luetaan Aristofanes Byzantionlaisen ansioksi, joka oli Aleksandrian kirjastonhoitaja noin vuonna 200 eaa. Tähän on suhtauduttava varoen. Probert ja Roussou (Journal of Hellenic Studies, 2019) huomauttavat, että tieto perustuu yhteen lyhyeen tekstiin kahdessa 1500-luvun pariisilaisessa käsikirjoituksessa, joiden historia on epävarma. Smythin kielioppi (§161) lisää, ettei merkkejä käytetty käsikirjoituksissa säännöllisesti ennen kuin vuoden 600 jaa. jälkeen.
Nimet kuvaavat ääniä. ὀξεῖα, ”terävä”, merkitsi korkeaa säveltä, βαρεῖα, ”raskas”, matalaa, ja περισπωμένη yhdisti ne. Liddell–Scott–Jones-sanakirja (LSJ) mainitsee kaikki kolme kieliopillisina termeinä Dionysios Thrakialaisella. Kaksi henkoa, δασεῖα ja ψιλή, kertoivat, alkoiko sana [h]-äänteellä vai ei. Triantafyllidiksen sanakirja selittää, että tämä [h] kirjoitettiin ennen Η-kirjaimella, kuten sanassa ΗΕΛΙΟΣ, ja että sitä lakattiin ääntämästä.
Testaa itsesi: 4 sanaa tältä sivulta
1 / 4
Mitä tämä sana tarkoittaa?
Äänteet katosivat, merkit jäivät
Nikos Pantelidiksen mukaan, Kreikan kielen portaalin kielenhistoriassa, musiikillinen aksentti säilyi ajanlaskumme ensimmäisille vuosisadoille ja väistyi sitten yhä käytössä olevan painoaksentin tieltä. Kun myös [h] oli kadonnut, järjestelmä kuvasi äänteitä, joita ei enää ollut. Akuutti ja sirkumfleksi merkitsivät nyt samaa, painollista tavua, eikä henko merkinnyt mitään. Oppilaiden oli silti opittava säännöt. Vuoden 1982 keskustelussa enemmistön esittelijä Stefanos Tzoumakas laski viisi yleissääntöä, seitsemän pronomineille ja nomineille ja viisi verbeille sekä poikkeukset, ja sanoi tilastojen mukaan opetuksen vievän noin 6 000 tuntia tai enemmän. Luku on hänen, emmekä pystyneet jäljittämään sen taustalla olevia tilastoja.
Kaikki vanhalta näyttävät termit eivät myöskään ole antiikista. Triantafyllidiksen sanakirja kutsuu nykysanaa υπογεγραμμένη, alakirjoitettua ioottaa, käännöslainaksi uuslatinan ilmauksesta iota subscriptum. Sen mainitsema antiikin ὑπογεγραμμένη tarkoitti aivan muuta: silmien alle sivellettyä väriä.
Viisikymmentä vuotta ehdotuksia, yksi äänestysyö
Ajatus ei ollut uusi vuonna 1982. Vuonna 1931 Ateenan akatemian toimikunta ehdotti, että kolme aksenttia korvattaisiin yhdellä pisteellä ja pehmeä henko poistettaisiin. Vuonna 1939 kielioppitoimikunta, johon Manolis Triantafyllidis kuului, ehdotti yhtä aksenttimerkkiä eikä lainkaan henkoja. Miehityksen aikana Ateenan yliopiston professori Ioannis Kakridis sai rangaistuksen oikeinkirjoituksestaan: kreikkalainen lehdistö kertoo kahden kuukauden erottamisesta vuonna 1942, kun taas Nick Nicholas ajoittaa erottamisen verkossa julkaistussa monotonisen kirjoitustavan historiassaan vuoteen 1941. Nicholas kertoo myös, että 1960-luvulle mennessä gravis ja ro-kirjaimen henko oli hylätty ja että 1970-luvulla suuri osa lehdistöstä ja kirjoista oli käytännössä monotonisia. Vuosina 1976–1979 kolme lakiehdotusta monotonisen puolesta hylättiin.
Opetusministeri Lefteris Verivakis lisäsi 11. tammikuuta 1982 monotonisen tarkistuksena pääsykokeita koskevaan lakiehdotukseen. Uusi demokratia vastusti yllätystä ja myöhäistä hetkeä, muttei ajatusta periaatteessa, ja poistui salista. Ehdotus hyväksyttiin 12. tammikuuta kello 1.20. Siitä tuli laki 1228/1982, 2 artikla, ja säännöt seurasivat presidentin asetuksessa 297/1982 (virallinen lehti A 52, 29. huhtikuuta 1982). Virallinen selvitys lupasi myös säästöjä: kirjasinlaatikoita, joissa on 60 lokeroa yli 180:n sijaan, ja 40 prosenttia pienemmät kirjoitus- ja painokulut.
Säännöt ja kummankin järjestelmän lukeminen
Asetuksen 1 artikla puhuu kirjoitetusta nykykreikasta (ο γραπτός νεοελληνικός λόγος). Sen pääsäännöt ovat lyhyet:
- Henkoja ei kirjoiteta.
- Aksenttimerkki on ὀξεία eli akuutti.
- Sen saa jokainen vähintään kaksitavuinen sana.
- Yksitavuiset sanat eivät saa sitä, lukuun ottamatta esimerkiksi sanaa ή ”tai” ja kysymyssanoja πού ja πώς.
Sitä sovellettiin opetuksessa julkaisemisesta alkaen, uusissa oppikirjoissa vuodesta 1982–83 ja koko julkisella sektorilla 1. syyskuuta 1982 alkaen. Heittomerkki ja treema (διαλυτικά) ovat yhä käytössä, koska ne eivät ole aksentteja.
Opiskelijalle muunnos on helppo yhteen suuntaan: ἥλιος muuttuu muotoon ήλιος, τῶν muotoon των, ὁ ἄνθρωπος muotoon ο άνθρωπος. Toiseen suuntaan se ei onnistu ilman vanhoja sääntöjä, sillä ήλιος ei enää kerro mitään siitä [h]-äänteestä, joka näkyy sanan alussa helio-. Uudistuksella on yhä arvostelijansa. Kielitieteilijä Evangelos Petrounias moitti sen sääntöjä mekaanisiksi ja nimitti tulosta ”monotonis-atoniseksi”, mutta korosti, että polytoninen oli ollut huonompi.
Tärkeät vuosiluvut
- c. 200 BCAleksandrian kirjastonhoitajan Aristofanes Byzantionlaisen ansioksi luetaan aksenttimerkit.
- 1931Ateenan akatemian toimikunta ehdottaa yhtä pistettä kolmen aksentin tilalle.
- 1939Kielioppitoimikunta ehdottaa yhtä aksenttimerkkiä eikä lainkaan henkoja.
- 1942Ateenan yliopisto erottaa Ioannis Kakridiksen kahdeksi kuukaudeksi (lehdistön mukaan; eräs kirjoittaja sanoo 1941).
- 1976–1979Kolme monotonista koskevaa lakiehdotusta hylätään parlamentissa.
- 1982Parlamentti hyväksyy tarkistuksen 12. tammikuuta; 29. huhtikuuta annettu asetus vahvistaa säännöt.
Kahdeksan sanaa, silloin ja nyt
| Muinaiskreikka | Nykykreikka | Merkitys |
|---|---|---|
| aksentti; aksenttimerkki | ||
| akuutti | ||
| gravis | ||
| sirkumfleksi | ||
| karkea henko | ||
| pehmeä henko | ||
| hengitys; henkomerkki (nyt myös mieli) | ||
| heittomerkki |
Muinaiskreikan erasmiaaninen ja nykykreikkalainen ääntämys
Opiskelen muinaiskreikkaa: kuinka vaikeaa nykykreikka on?