Maanviljely antiikin Kreikassa: oliiviöljy ja viini

Talonpoika oli γεωργός. Sana yhdistää sanat γῆ, maa, ja ἔργον, työ: maan työstäjä. Joillakin talonpojilla oli oma maa. Köyhimmillä kansalaisilla ei ollut maata, ja jotkut heistä tekivät palkkatyötä muiden tiloilla. Rikkaat talonpojat käyttivät myös orjia.

Noin vuonna 700 eaa. runoilija Hesiodos kirjoitti teoksen Työt ja päivät, runon täynnä neuvoja talonpojille. Heillä ei ollut painettua kalenteria, joten hän neuvoi heitä katsomaan taivaalle. Kun Plejadeiksi kutsutut tähdet nousevat toukokuun alussa, alkaa elonkorjuu. Kun ne laskevat marraskuussa, alkaa kyntäminen.

Linnutkin auttoivat. Hesiodos sanoo, että kurjen huuto korkealla pilvissä on merkki kyntämisestä ja talven sateista. Tuo huuto, hän lisää, puree sen miehen sydäntä, jolla ei ole härkiä. On helppo pyytää naapurilta härkiä, Hesiodos sanoo, ja yhtä helppoa naapurin on kieltäytyä.

Syksyllä talonpoika kynti ἄροτρον-auralla, puisella auralla, jota kaksi härkää veti, ja kylvi vehnää tai ohraa. Vilja kasvoi talven sateiden aikana. Pellot jätettiin joskus joksikin aikaa kylvämättä, jotta maa toipuisi ja pidättäisi enemmän vettä.

Touko- ja kesäkuussa tuli elonkorjuu. Työntekijät leikkasivat viljan kaarevalla veitsellä, sirpillä, jonka nimi oli δρέπανον. Sitten he kantoivat sen paikkaan nimeltä ἅλως, puimatantereelle. Se oli tasainen kovasta maasta tai kivestä tehty lattia, jolla eläimet kävelivät viljan päällä, jotta jyvät irtosivat. Hesiodos haluaa tantereen olevan pyöreä ja tuulisella paikalla.

Lopuksi vilja mitattiin ja varastoitiin ruukkuihin. Hesiodos varoittaa veljeään: tee työsi ajallaan, tai jonain päivänä kerjäät vieraissa taloissa.

Oliivipuu, ἐλαία, oli Ateenalle erityinen. Herodotos kertoo tarinan: Athene ja Poseidon kiistelivät maasta, ja oliivipuu Akropoliilla oli todiste Athenen puolesta. Vuonna 480 eaa. persialaiset polttivat sen. Seuraavana päivänä, kertoivat ateenalaiset, rungosta oli kasvanut uusi verso, kyynärvarren pituinen.

Öljyä, ἔλαιον, käytettiin ruoanlaitossa, lampuissa ja hajusteissa. Ateenan Panathenaia-juhlan urheilu- ja hevoskilpailujen voittajat saivat palkinnoksi öljyä pyhistä oliivipuista. Plutarkhos kertoo, että Solonin lait sallivat ateenalaisten myydä ulkomaille vain öljyä, ei muita tuotteitaan. Laeissa sanottiin myös, että oliivipuun piti olla yhdeksän jalan päässä naapurin maasta, koska sen juuret ulottuvat niin kauas.

Oliivipuut antavat suuren sadon usein vain joka toinen vuosi, joten hyvä vuosi oli arvokas. Aristoteles kertoo tarinan oppineesta Thaleesta: hän näki, että suuri sato oli tulossa, vuokrasi talvella halvalla kaikki öljypuristimet ja ansaitsi sadonkorjuun aikaan paljon rahaa. Ateenalainen ruukku noin vuodelta 520 eaa., nyt British Museumissa, näyttää ihmisiä keräämässä oliiveja.

Odysseiassa Odysseus todistaa, kuka hän on, luettelemalla puut, jotka isä antoi hänelle hänen ollessaan poika: 13 päärynäpuuta, 10 omenapuuta, 40 viikunapuuta ja 50 riviä viiniköynnöksiä. Viiniköynnös oli ἄμπελος, ja rypäleterttu oli σταφυλή.

Hesiodos antaa viinin ohjeen. Tuo rypäleet kotiin syyskuussa. Jätä ne aurinkoon kymmeneksi päiväksi ja yöksi, sitten varjoon viideksi. Kuudentena päivänä kaada nämä ”Dionysoksen lahjat” astioihin. Rypäleitä poljettiin myös jaloin altaissa. Viiniä voitiin säilyttää suurissa ruukuissa, joiden nimi oli πίθοι, ja nykysana πιθάρι tulee sanasta πίθος.

Monet näistä sanoista elävät yhä. Ἔλαιον muuttui sanaksi λάδι pienen muodon ἐλᾴδιον kautta. Ἄροτρον muuttui sanaksi αλέτρι. Kansankielessä on jopa vanhoja maatalouden nimiä kuukausille: kesäkuu on Θεριστής, leikkaaja; heinäkuu on Αλωνάρης, puija; ja syyskuu on Τρυγητής, rypäleiden poimija. Viinin vanha nimi οἶνος korvautui puheessa sanalla κρασί, joka tulee sanasta κρᾶσις, ”sekoitus”: veteen sekoitettu viini.