Arkielämä antiikin Ateenassa

Kuvittele Ateena noin vuonna 400 eaa. Kaupunki on täynnä ihmisiä: kansalaisia, siellä asuvia ja työskenteleviä ulkomaalaisia sekä paljon orjia. Heidän päivänsä, ἡμέρα, alkaa aikaisin.

Ensimmäinen ateria on hyvin pieni. Kreikkalaiset kutsuivat sitä nimellä ἀκράτισμα, aamiainen. Se oli pala leipää, joka kastettiin viiniin. Nimi tulee sanasta ἄκρατος, ”sekoittamaton”, koska tässä viinissä ei ollut vettä. Muulloin kreikkalaiset sekoittivat viininsä, οἶνος, lähes aina veteen.

Leipä oli päivän tärkein ruoka. Sitä oli kahta päälajia. Ἄρτος oli vehnästä leivottu leipä. Μᾶζα oli ohrakakku. Torilta sai ostaa myös viikunoita, valkosipulia, vihanneksia, suolaa ja hunajaa leivän kanssa syötäväksi.

Aamiaisen jälkeen pojat, joiden perhe pystyi maksamaan, menivät kouluun. He eivät kulkeneet yksin. Orja, jota kutsuttiin nimellä παιδαγωγός, ”se joka taluttaa poikaa”, saattoi heidät kotoa kouluun ja takaisin.

Filosofi Platon kertoo, mitä pojat oppivat. Ensin opettaja opetti heille kirjaimet. Sitten he lukivat hyvien runoilijoiden teoksia ja opettelivat ne ulkoa. Musiikinopettaja opetti heitä soittamaan lyyraa ja laulamaan. Myöhemmin valmentaja teki heidän kehostaan vahvan. Rikkaat pojat aloittivat koulun nuorimpina ja pysyivät siellä pisimpään.

Tytöt eivät käyneet koulua. He jäivät kotiin äitinsä kanssa ja oppivat kehräämään villaa ja kutomaan. Se oli useimpien ateenalaisnaisten päätyö, sillä he valmistivat kankaan koko perheelle. He työskentelivät korkeiden pystykangaspuiden, ἱστός, ääressä, usein talon keskellä olevalla sisäpihalla, koska kutominen vaatii hyvää valoa.

Aamulla ἀγορά oli täynnä väkeä. Kreikkalaiset sanoivat jopa ”kun agora on täynnä” tarkoittaessaan myöhäistä aamupäivää. Agora oli suuri avoin aukio, jolla oli myyntikojuja, kauppoja, temppeleitä ja julkisia rakennuksia. Miehet tulivat sinne ostamaan ja myymään, osallistumaan kaupungin elämään tai vain juttelemaan ystäviensä kanssa.

Monet torin myyjistä olivat naisia. He myivät jauhoja, suolaa, hunajaa, viikunoita, vihanneksia, hajuvesiä ja nauhoja. Komediarunoilija Aristofanes keksi heille hyvin pitkän leikkisanan: σκοροδοπανδοκευτριαρτοπώλιδες, ”valkosipulinmyyjä-majatalonemäntä-leivänmyyjät”. Löydätkö sen sisältä sanan ἄρτος? Kirjailijat kertovat myös, että rikkaissa perheissä ostokset teki usein nuori orjatyttö.

Taloissa ei ollut vesihanoja. Vesi saatiin kaivoista tai julkisesta lähdetalosta, κρήνη. Ihmiset kantoivat sen kotiin suuressa vesiruukussa, ὑδρία. Vanhemmissa maljakoissa näemme naisia täyttämässä ruukkujaan lähteellä ja tapaamassa siellä ystäviään. Perikleen aikaan rikkaat perheet lähettivät mieluummin orjia tähän raskaaseen työhön.

Keskipäivän tienoilla syötiin kevyt lounas, ἄριστον. Homeroksen vanhoissa runoissa sana tarkoitti aamiaista, mutta klassisessa Ateenassa se oli keskipäivän ateria.

Pääateria, δεῖπνον, syötiin myöhemmin, iltapäivällä tai illalla. Joskus rikkaat miehet kutsuivat ystäviä päivälliselle. Ruoan jälkeen seurasivat juomajuhlat, symposion. Siellä viini sekoitettiin veteen suuressa astiassa, kraaterissa, ennen kuin kukaan joi sitä.

Kaikki ateenalaiset eivät eläneet samanlaista päivää. Rikkaalla kansalaisella, köyhällä käsityöläisellä, naisella, lapsella ja orjalla oli hyvin erilainen elämä. Useimmat säilyneet kirjat ovat rikkaiden miesten kirjoittamia, joten historioitsijat kiistelevät yhä siitä, kuinka usein kansalaisten vaimot todella kävivät ulkona. Maljakkomaalaukset ja esineet, joita arkeologit ovat löytäneet agoralta ja sen ympäriltä, kuten savisia kangaspuiden painoja ja rikkoutuneita ruukkuja, auttavat meitä näkemään myös tavallisten ihmisten elämää.