Antiikin Kreikan koti ja perhe

Kreikan sana οἶκος tarkoittaa ”taloa”. Se tarkoittaa myös koko kotitaloutta. Kreikkalainen οἶκος oli kuin pieni joukkue. Siihen kuuluivat isä, äiti ja heidän lapsensa. Usein talossa asui myös isovanhempi. Monissa perheissä oli lisäksi orjia, jotka tekivät töitä talossa tai pelloilla. Myös eläimet, maa, työkalut ja varastohuoneen ruoka kuuluivat οἶκος-yhteisöön.

Isä oli kotitalouden päämies. Hän puhui perheen puolesta kaupungissa, kansankokouksessa ja oikeudessa. Naiset eivät saaneet äänestää, joten isä, aviomies tai veli toimi heidän puolestaan lain edessä.

Lapset olivat hyvin tärkeitä. Poika ottaisi joskus maat haltuunsa ja huolehtisi vanhoista vanhemmistaan. Tytär meni yleensä naimisiin nuorena, usein noin viisitoistavuotiaana, ja muutti miehensä οἶκος-talouteen. Pieni lapsi, παιδίον, pysyi kotona äidin ja imettäjän kanssa.

Kadulta katsottuna kreikkalainen talo ei näyttänyt erikoiselta. Seinät tehtiin savitiilistä matalan kivijalan päälle. Ikkunoita oli vähän, ja yksi ovi, θύρα, vei sisään.

Oven takana oli talon sydän: avoin sisäpiha, αὐλή. Sieltä tuli valoa ja raitista ilmaa. Lapset leikkivät siellä, naiset kehräsivät villaa ja kutoivat kangasta, ja perhe säilytti siellä vesiruukkuja. Monella sisäpihalla oli pieni alttari, jonka ääressä perhe rukoili jumalia.

Huoneet sijaitsivat sisäpihan ympärillä. Yhdellä sivulla oli usein katettu kuisti, pastas, joka antoi kesällä varjoa. Talossa oli keittiö ja varastohuone, ja joissakin taloissa oli pieni kylpyhuone, jossa oli savesta tehty amme. Joissakin taloissa oli toinen kerros. Lysiaan puheessa eräs ateenalainen kertoo, että hänen talossaan oli kaksi kerrosta ja että naisten huoneet olivat yläkerrassa.

Yksi huone oli vain miehille ja heidän vierailleen. Sen nimi oli ἀνδρών, ”miesten huone”. Siellä isä kestitsi ystäviään illallisella. Vieraat eivät istuneet tuoleilla. He lepäsivät leposohvilla, joista jokaista kutsuttiin nimellä κλίνη, ja söivät ja joivat makuuasennossa. Monissa taloissa andronin lattia oli kauniimpi, joskus pienistä pikkukivistä tehty mosaiikki.

Naisten huoneita kutsuttiin nimellä γυναικωνῖτις. Siellä naiset ja tytöt viettivät suuren osan päivästään. He kehräsivät villaa, kutoivat kangasta koko perheelle ja hoitivat pieniä lapsia. Rikkailla naisilla oli orjia, jotka hakivat vettä ja kävivät ostoksilla. Köyhien naisten piti lähteä töihin, torille tai pelloille.

Tulisija, ἑστία, oli kodin tuli. Se antoi lämpöä, ja sillä laitettiin ruokaa. Tulisijan jumalatar Hestia kantoi samaa nimeä. Olynthoksessa joissakin taloissa oli erityinen huone, jossa oli kivillä reunustettu tulisija ruoanlaittoa varten.

Useimmat kreikkalaiset talot tehtiin savitiilistä, joten niitä on säilynyt hyvin vähän. Yksi kaupunki on erityinen: Olynthos Pohjois-Kreikassa. Makedonian kuningas Filippos II tuhosi sen vuonna 348 eaa., eikä kukaan rakentanut sen päälle uutta kaupunkia. Vuosina 1928–1938 amerikkalaiset arkeologit kaivoivat sieltä esiin yli 100 taloa. Monet olivat noin 17 metriä joka sivulta, ja sisäpiha oli etelän puolella. Mitkään kaksi taloa eivät olleet täysin samanlaisia.

Kirjailija Ksenofon kirjoitti 300-luvulla eaa. kirjan nimeltä Oikonomikos, ”Kotitalouden hoidosta”. Siinä rikas ateenalainen Iskhomakhos kertoo, miten hän opetti nuoren vaimonsa johtamaan taloa. Hänen talonsa oli etelään päin, joten se oli talvella aurinkoinen ja kesällä varjoisa. Vaimo huolehti varastoista, orjista ja villasta ja piti huolen, että ruoka riitti koko vuodeksi.

Muista, että Ksenofon kuvaa yhden rikkaan miehen käsitystä täydellisestä kodista. Köyhillä perheillä oli pienemmät talot ja vähemmän apua, ja kaikki tekivät kovasti töitä.