Epidauroksen teatteri: teatteri, jossa kuiskauskin kuuluu

Epidauros oli pieni kaupunkivaltio Saronisenlahden rannalla. Muutaman kilometrin päässä sisämaassa, vihreässä laaksossa, sillä oli kuuluisa Asklepioksen, lääketieteen jumalan, pyhäkkö. Sairaat matkustivat sinne kaikkialta Kreikasta. He rukoilivat ja nukkuivat sitten erityisessä salissa, ἄβατον, paikassa, jonne saivat mennä vain ne, joilla oli lupa. He toivoivat, että jumala tulisi heidän uneensa ja näyttäisi heille parannuskeinon.

Pyhäkkö ei ollut vain rukouksen paikka. Siellä oli temppeleitä, kylpylöitä, majataloja vieraille, stadion ja teatteri. Kreikkalaiset uskoivat, että musiikki, kilpailut ja näytelmät kuuluivat jumalan θεραπεία-hoitoon, hänen huolenpitoonsa sairaista. Pausaniaan aikana (100-luku jaa.) pyhäkön kivilaatoissa luki yhä parantuneiden miesten ja naisten nimet, heidän sairautensa ja hoitonsa. UNESCO pitää paikkaa varhaisena esimerkkinä siirtymästä jumalten parantamisesta lääketieteeseen ja liitti sen maailmanperintöluetteloon vuonna 1988.

Istuimet nousevat Kynortion-vuoren rinnettä kuin valtava kivikulho. Tätä osaa kutsutaan nimellä κοῖλον, ”kovera”. Siinä on kaksi osaa. Alaosassa, joka rakennettiin 300-luvulla eaa., on 34 riviä kivipenkkejä. Yläosa, jossa on 21 riviä lisää, lisättiin 100-luvun eaa. puolivälin tienoilla. Niiden välissä kulkee kaareva käytävä, διάζωμα. Kapeat portaat jakavat katsomon kiilamaisiin lohkoihin, joista kukin on κερκίς. Kaikkiaan teatteriin mahtui noin 13 000–14 000 katsojaa; joidenkin lähteiden mukaan vähemmän, noin 12 000.

Alhaalla on täysin pyöreä tanssialue, halkaisijaltaan noin 19,5 metriä. Sen takana oli näyttämörakennus, josta on säilynyt vain alaosat. Toisin kuin useimpia kreikkalaisia teattereita, roomalaiset eivät rakentaneet Epidaurosta uudelleen, joten se on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa.

Matkailija Pausanias (Kreikan kuvaus 2.27.5) ylisti sen symmetriaa ja kauneutta ja kertoi, että sen rakensi Polykleitos. Useimmat tutkijat arvelevat, että hän tarkoitti nuorempaa samannimistä arkkitehtia eikä kuuluisaa 400-luvun kuvanveistäjää, mutta tätä ei voi todistaa. Teatteria kaivoi vuodesta 1881 Panagis Kavvadias, ja se entisöitiin 1900-luvulla.

Oppaat pudottavat mielellään kolikon tai repäisevät paperiarkin tanssialueen keskellä, kun vierailijat kuuntelevat ylimmiltä riveiltä. Teatterin akustiikka, kreikaksi ακουστική, on kuuluisa. Sana palautuu verbiin ἀκούω, ”kuulen”, ja tuli nykykreikkaan ranskan kautta. Mutta mikä oikeastaan tekee äänestä niin hyvän?

Vuonna 2007 kaksi Georgia Institute of Technologyn tutkijaa, Nico Declercq ja Cindy Dekeyser, julkaisi vastauksen Journal of the Acoustical Society of America -lehdessä. Heidän kokeensa ja tietokonemallinsa viittasivat siihen, että kalkkikiviset istuinrivit toimivat suodattimena. Ne vaimentavat matalia ääniä, kuten yleisön puheensorinaa, ja heijastavat äänen korkeammat sävyt takaisin katsojia kohti. Aivomme täydentävät puuttuvat matalat sävelet, kuten puhelimessa.

Vuonna 2017 Eindhovenin teknillisen yliopiston ryhmä mittasi teatterin sadoissa kohdissa. Tulokset olivat vaatimattomampia. Putoavan kolikon tai repeävän paperin tunnisti vain suunnilleen puoliväliin asti, ja kuiskauksen vain eturivien lähellä, joten legendan ἠχώ on osittain myytti. Ääntään kantava näyttelijä kuuluu silti kauas. Tutkijat korostivat mitanneensa nykyiset kuluneet kivet: antiikin kiillotetut istuimet saattoivat kuulostaa paremmilta.

Vuosisatoja teatteri oli maan ja puiden peitossa. Ensimmäinen nykyajan esitys nähtiin vuonna 1938: Sofokleen Elektra Dimitris Rontiriksen ohjaamana, iltapäivän valossa, koska sähköä ei ollut. Toinen maailmansota pysäytti suunnitelman vuosittaisesta kaudesta. Vuonna 1954 Euripideen Hippolytos avasi festivaalin, ja vuodesta 1955 siitä tuli vuosittainen tapahtuma, nykyään osa Ateenan ja Epidauroksen festivaalia.

Sen jälkeen paikalla on käynyt suuria nimiä. Sopraano Maria Callas lauloi Bellinin Norman vuonna 1960 ja Cherubinin Médéen vuonna 1961. Vuonna 1975 Karolos Kounin Taideteatteri toi Aristofaneen Linnut ja Aiskhyloksen Persialaiset.

Nykyään festivaali palaa joka kesä. Tuhannet katsojat kiipeävät vanhoja portaita auringonlaskun aikaan, ja esityspäivinä busseja lähtee Ateenasta teatterille. Useimmat näytelmät esitetään nykykreikkalaisena käännöksenä, usein uutena, kreikan- ja englanninkielisin tekstityksin; vierailevat ryhmät esiintyvät joskus omalla kielellään. Näin Ateenaa varten 2 500 vuotta sitten kirjoitetut näytelmät kohtaavat yhä elävän, kreikkaa puhuvan yleisön.