Aleksandrian kirjasto

Aleksanteri Suuri perusti Aleksandrian kaupungin Egyptin rannikolle vuonna 331 eaa. Hänen kuolemansa jälkeen yksi hänen kenraaleistaan tuli Egyptin kuninkaaksi nimellä Ptolemaios I. Hän ja hänen poikansa Ptolemaios II halusivat tehdä uudesta pääkaupungistaan kreikkalaisen oppineisuuden keskuksen. Antiikin kirjoittajien mukaan heitä neuvoi Demetrios Falerolainen, Aristoteleen koulun oppilas Ateenasta.

Kaupungin kuninkaalliseen kortteliin he rakensivat Μουσεῖον-laitoksen, muusien pyhäkön. Se ei ollut museo nykyisessä merkityksessä, vaan oppineiden koti. Maantieteilijä Strabon kuvaa sen katettua kävelykäytävää, keskustelupaikkoja ja suurta salia, jossa oppineet söivät yhdessä. Kuninkaat maksoivat heille palkkaa, jotta he voisivat käyttää aikansa opiskeluun.

Niiden vieressä oli βιβλιοθήκη, kirjasto. Sen βιβλία, sen kirjat, eivät näyttäneet meidän kirjoiltamme. Jokainen oli pitkä käärö πάπυρος-materiaalia, papyrusta, joka tehtiin Niilin varrella kasvavasta kasvista. Pitkä teos vaati monta kääröä. Antiikin kirjoittajat antavat kokoelmalle hyvin suuria lukuja, jopa 700 000 kääröä. Nykyiset historioitsijat suhtautuvat lukuihin varoen: kukaan ei laskenut niitä tavalla, jonka voisimme tarkistaa.

Ptolemaiokset lähettivät asiamiehiä paljon rahaa mukanaan ostamaan kirjoja kaikkialta kreikkalaisesta maailmasta ja sen ulkopuolelta. Erään antiikin perimätiedon mukaan kokoelman ytimen muodosti Aristoteleen oma kirjasto, jonka Ptolemaios II luultavasti osti. Galenos, 100-luvun jaa. lääkäri, kertoo kuuluisan tarinan: Ptolemaios III:n aikana jokainen satamassa laivasta löydetty kirja vietiin kirjastoon. Siellä kirjurit tekivät jokaisesta ἀντίγραφον-kopion, jäljennöksen.

Niin moni käärö tarvitsi järjestystä. Kirjaston ensimmäinen johtaja, Zenodotos Efesoslainen, järjesti kääröt aiheittain ja käytti aakkosjärjestystä. Runoilija Kallimakhos Kyreneläinen, joka ei koskaan ollut virallisesti kirjaston johtaja, kirjoitti teoksen Πίνακες, Taulut: 120 kirjan oppaan kaikista kreikkalaisista kirjailijoista lajityypeittäin, jokaisen kirjailijan lyhyen elämäkerran ja teosluettelon kera. Se oli κατάλογος, luettelo, ja paljon enemmän. Nykyään se on kadonnut.

Kirjaston seuraavat johtajat olivat kuuluisia oppineita: Apollonios Rhodoslainen, maapallon mitannut Eratosthenes Kyreneläinen, Aristofanes Byzantionlainen ja Aristarkhos Samothrakelainen. He vertasivat Homeroksen ja muiden runoilijoiden vanhoja kopioita ja korjasivat niiden virheitä. Kreikan sana tällaiselle oppineelle, φιλόλογος, tarkoittaa sanojen ystävää. Tämän huolellisen tekstityön vuoksi sanotaan, että filologia syntyi Aleksandriassa.

Monissa kirjoissa sanotaan, että kirjasto paloi yhdessä suuressa tulipalossa. Antiikin lähteet kertovat hitaamman tarinan, ja historioitsijat ovat yhä eri mieltä.

Ensimmäinen isku ei ollut tulipalo. Vuonna 145 eaa., valtataistelun aikana, kuningas Ptolemaios VIII ajoi kaupungista monia oppineita, heidän joukossaan kirjaston johtajan Aristarkhoksen. Sen jälkeen virka menetti suuren osan arvostuksestaan.

Vuonna 48 eaa. Julius Caesar, joka oli sodan aikana saarrettuna Aleksandriassa, sytytti satamassa laivoja tuleen, ja liekit levisivät kaupunkiin. Plutarkhos (Caesar 49) kirjoittaa, että tuli tuhosi suuren kirjaston. Seneca lainaa kadonnutta teosta, joka puhuu 40 000 palaneesta kääröstä, kun taas neljä vuosisataa myöhemmin kirjoittanut Ammianus mainitsee 700 000. Silti noin kaksikymmentä vuotta palon jälkeen Strabon vieraili Μουσεῖον-laitoksessa ja kuvasi sen yhä toimivaksi, ja oppineet jatkoivat työtään siellä.

Myöhemmin kaupunkia piiritettiin keisarien Aurelianuksen ja Diocletianuksen aikana 200-luvun lopulla jaa., ja vuonna 365 jaa. sitä koettelivat maanjäristys ja hyökyaalto. Vuonna 391 jaa. Aleksandrian kristitty piispa Theofilos tuhoutti Serapeionin, temppelin, jossa oli ollut toinen kirjasto; kukaan ei tiedä, montako kirjaa siellä vielä oli. Tarina, jonka mukaan arabit polttivat kirjat vuonna 642 jaa., ilmestyy ensimmäisen kerran 1200-luvun kirjoittajilla, yli viisi vuosisataa myöhemmin, ja historioitsijat hylkäävät sen. Todennäköisimmin kirjasto hiipui hitaasti sotien, laiminlyönnin ja rahapulan vuoksi.

Useimmat Aleksandrian kääröt ovat kadonneet, mutta kirjaston työ ei. Homeroksen tekstit, joita oppilaat lukevat tänään, ovat tulleet meille aleksandrialaisten oppineiden laitosten ja selitysten kautta, joita myöhemmät kopioijat käyttivät. Zenodotos jakoi Iliaan ja Odysseian kumpikin 24 lauluun, ja Aristofanes ja Aristarkhos laativat ensimmäiset luettelot kunkin runouden lajin parhaista kirjailijoista. Näiden luetteloiden kirjailijoita kopioitiin ja opetettiin eniten, joten juuri heidän teoksensa säilyivät.

Monet itsestäänselvyyksinä pitämämme ideat alkoivat sieltä: kirjojen järjestäminen aakkosjärjestykseen, kirjailijoiden ja nimekkeiden luettelo sekä tekstin useiden kopioiden vertaaminen parhaan löytämiseksi. Jokainen koulukirjasto, joka järjestää hyllynsä, ja jokainen verkkoluettelo kulkevat samaa tietä.

Vuonna 2002 Egypti avasi Bibliotheca Alexandrinan, uuden kirjaston, joka rakennettiin lähelle paikkaa, jossa vanha kuninkaallinen kortteli sijaitsi; meri peittää nyt osan siitä. Siellä on tilaa miljoonille kirjoille. Se ei voi tuoda takaisin kadonneita kääröjä, mutta se jatkaa vanhaa ajatusta: paikka, jonne ihmiset monista maista tulevat lukemaan ja oppimaan yhdessä.