Sparta – elämä soturien kaupungissa

Muinainen Sparta sijaitsi Eurotas-joen laaksossa Lakoniassa, Peloponnesoksen eteläosassa. Sen toinen nimi oli Lakedaimon (Λακεδαίμων). Siellä ei ollut komeita rakennuksia. Historioitsija Thukydides kirjoitti, että jos Sparta joskus autioituisi, tulevat ihmiset eivät uskoisi, kuinka mahtava se oli ollut, koska sen temppelit ja talot olivat niin vaatimattomia.

Spartan maalla asui kolme ihmisryhmää. Spartiaatit (Σπαρτιᾶται) olivat kansalaisia. Heitä oli vähän, eivätkä miehet viljelleet maata. Perioikit (περίοικοι, ”ympärillä asuvat”) asuivat lähikaupungeissa. He eivät olleet orjia, mutta heillä ei ollut sananvaltaa Spartan hallinnossa. Heilootit (εἵλωτες) viljelivät maata eivätkä olleet vapaita.

Spartalla oli yhtä aikaa kaksi kuningasta kahdesta eri suvusta. Vanhinten neuvostoon, γερουσία (gerusia), kuului 28 yli kuusikymmenvuotiasta miestä sekä kaksi kuningasta. Joka vuosi valittiin viisi eforia (ἔφοροι, ”valvojat”), joilla oli paljon valtaa. Kansankokouksessa kansalaiset äänestivät huutamalla. Spartalaiset sanoivat, että heidän lakinsa olivat peräisin viisaalta mieheltä nimeltä Lykurgos, mutta jopa antiikin kirjailija Plutarkhos myönsi, ettei hänestä tiedetty mitään varmaa.

Spartalaisten poikien kasvatusta kutsuttiin nimellä ἀγωγή (agoge), joka tarkoittaa ”kasvatus”. Plutarkhoksen mukaan poika lähti perheestään seitsemänvuotiaana. Hän asui ryhmässä muiden poikien kanssa ja totteli ryhmän rohkeinta poikaa, joka oli sen johtaja. Vanhemmat miehet seurasivat poikia ja panivat heidät kilpailemaan keskenään.

Elämä oli tarkoituksella ankaraa. Pojilla oli lyhyet hiukset, ja he kulkivat paljain jaloin. Plutarkhoksen mukaan jokainen poika sai kahdentoista vuoden iästä alkaen vain yhden viitan vuodessa. He nukkuivat kaislavuoteilla ja repivät kaislat paljain käsin Eurotaksen rannoilta. He oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, mutta vain sen verran kuin tarvitsivat. Suurimman osan ajasta he opettelivat tottelemaan, kestämään nälkää ja kylmää sekä taistelemaan.

Tytöt eivät osallistuneet agogeen, mutta hekin urheilivat: he juoksivat, painivat ja heittivät kiekkoa ja keihästä. Spartassa oli myös musiikkia ja runoutta, ja runoilija Alkman kirjoitti lauluja tyttöjen kuoroille. Muista, että Plutarkhos eli yli 500 vuotta klassisen Spartan jälkeen, joten historioitsijat lukevat hänen kertomuksiaan varoen.

Spartan kansalaiset saattoivat harjoitella koko ajan, koska muut tekivät työt heidän puolestaan. Heilootit viljelivät maata ja antoivat osan sadosta spartalaisille isännilleen. Monet heistä asuivat Messeniassa, alueella, jonka Sparta oli valloittanut. Heilootteja oli paljon enemmän kuin spartalaisia, ja spartalaiset pelkäsivät kapinoita, joita joskus syttyikin. Historioitsija Herodotos kertoo, että Plataiain taistelussa vuonna 479 eaa. jokaisella 5 000 spartiaatilla oli mukanaan seitsemän heiloottia: yhteensä 35 000 heilootia.

Spartalainen sotilas oli hopliitti (ὁπλίτης), jalkaväen sotilas, jolla oli raskas varustus, keihäs ja suuri pyöreä kilpi, ἀσπίς (aspis). Hopliitit taistelivat olka olkaa vasten pitkässä ja syvässä rivistössä, jota kutsuttiin falangiksi (φάλαγξ). Thukydides selittää, että jokainen mies yritti pysyä lähellä oikealla puolellaan olevan miehen kilpeä.

Miehet söivät yhdessä noin viidentoista hengen ryhmissä, syssitioissa (συσσίτια, ”yhteiset ateriat”). Jokainen jäsen toi joka kuukausi ohraa, viiniä, juustoa ja viikunoita. Kuuluisin ruoka oli musta liemi. Plutarkhos kertoo vieraasta kuninkaasta, joka osti spartalaisen kokin vain maistaakseen sitä, eikä sitten pitänyt siitä lainkaan.

Vuonna 480 eaa. kuningas Leonidas ja hänen 300 spartalaistaan taistelivat kreikkalaisten liittolaistensa kanssa valtavaa Persian armeijaa vastaan Thermopylain solassa. He hävisivät, mutta tulivat kuuluisiksi rohkeudestaan. Vuotta myöhemmin Plataiaissa spartalaiset auttoivat lyömään persialaiset lopullisesti. Sen jälkeen Spartasta ja Ateenasta tuli kilpailijoita, ja pitkän Peloponnesolaissodan (431–404 eaa.) lopulta voitti Sparta.

Spartan kansalaisten määrä kuitenkin väheni koko ajan. Vuosisataa myöhemmin filosofi Aristoteles kirjoitti, ettei heitä ollut jäljellä edes tuhatta. Vuonna 371 eaa. thebalaiset voittivat spartalaiset Leuktrassa. Sparta menetti silloin suuren osan Messeniasta ja monet heilooteistaan, eikä siitä enää koskaan tullut Kreikan vahvinta kaupunkia.

Spartalaiset olivat kuuluisia myös siitä, että he sanoivat paljon hyvin vähin sanoin. Plutarkhos kertoo, että Makedonian Filippos II lähetti heille kerran uhkauksen: ”Jos hyökkään Lakoniaan, ajan teidät pois.” Spartalaiset vastasivat kirjeellä yhdellä sanalla: ”Jos.” Tällaista lyhyttä ja ytimekästä vastausta kutsutaan yhä lakoniseksi, Lakonian mukaan.