Antiikin olympialaiset

Olympia sijaitsee Peloponnesoksen länsiosassa, vihreässä laaksossa Alfeios-joen varrella. Se ei ollut kaupunki. Se oli pyhäkkö, Zeukselle, jumalten isälle, omistettu pyhä paikka. Pyhässä lehdossa, Altiksessa, oli alttareita, Heran temppeli ja myöhemmin valtava Zeuksen temppeli, joka rakennettiin vuosina 470–456 eaa.

Kisat olivat uskonnollinen juhla. Urheilijat ja vierailijat rukoilivat ja uhrasivat Zeukselle, ja kilpailut olivat tapa kunnioittaa häntä. Muinainen sana kilpailulle oli ἀγών, ja nykyään sana αγώνας tarkoittaa yhä ottelua tai kovaa kamppailua.

Kreikkalaiset laskivat ensimmäiset kisat vuodesta 776 eaa. Eliksestä kotoisin oleva juoksija Koroibos (Κόροιβος) voitti ainoan lajin, juoksun. Tämä vuosiluku on peräisin muinaisista voittajaluetteloista, ja juhla saattaa olla vielä vanhempi. Sen jälkeen kisat palasivat joka neljäs vuosi. Kreikkalaiset kutsuivat tätä neljän vuoden jaksoa nimellä Ὀλυμπιάς, olympiadi, ja laskivat sillä vuosia kuin kalenterilla.

Aluksi oli vain yksi laji: stadion, pikajuoksu radan yhden pituuden matkalla. Rataakin kutsuttiin nimellä στάδιον, ja siitä tulee nykykreikan sana στάδιο (stadion). Vuosien mittaan kreikkalaiset lisäsivät uusia lajeja:

• kaksinkertaisen juoksun (724 eaa.) ja pitkän juoksun (720 eaa.);
• πένταθλον eli viisi lajia yhdessä sekä painin (708 eaa.);
• nyrkkeilyn (688 eaa.) ja nelivaljakkoajon (680 eaa.);
• pankrationin, rajun nyrkkeilyn ja painin sekoituksen (648 eaa.), sekä aseistetun juoksun (520 eaa.).

Urheilija oli ἀθλητής, sana, joka liittyy sanaan ἆθλον, ”palkinto”. Silti Olympiassa palkinto oli hyvin yksinkertainen: seppele, στέφανος, villioliivista, eli κότινος. Antiikin kirjailija Pausanias kertoo, että Herakles toi villioliivin Kreikkaan. Voittaja toi suurta kunniaa kaupungilleen, ja runoilijat kuten Pindaros kirjoittivat lauluja olympiavoittajille.

Kreikkalaiset kaupungit sotivat usein keskenään. Mutta kisojen ajaksi julistettiin aselepo, ἐκεχειρία. Muinaisen perimätiedon mukaan Eliksen kuningas Ifitos sopi siitä vuonna 776 eaa. kahden muun hallitsijan kanssa. Aselevon aikana urheilijat ja vierailijat pystyivät matkustamaan turvallisesti Olympiaan ja takaisin kotiin.

Kaikki eivät saaneet kilpailla. Urheilijat olivat kreikkalaisia miehiä ja poikia. Tiettyinä päivinä naimisissa olevat naiset eivät saaneet katsoa kisoja. Pausanias, 100-luvulla jaa. elänyt matkakirjailija, kertoo, että Eliksen laki uhkasi heittää kalliolta jokaisen sieltä kiinni jääneen naisen.

Tytöillä oli omat kisansa, Heraia, Hera-jumalattaren kunniaksi. Joka neljäs vuosi he juoksivat samalla stadionilla radalla, joka oli noin kuudesosan lyhyempi. Myös voittajat saivat oliiviseppeleen. Naiset saattoivat voittaa Olympiassa vielä toisella tavalla: jos hevoset olivat heidän omiaan, heidät voitiin julistaa vaunukilpailun voittajiksi.

Kisoja pidettiin yli tuhat vuotta. Viimeiset kisat ajoitetaan perinteisesti vuoteen 393 jaa. Pian sen jälkeen Rooman keisari Theodosius I kielsi vanhat jumalten juhlat. Myöhemmin tulvat ja maanjäristykset hautasivat Olympian mudan alle, kunnes arkeologit kaivoivat sen taas esiin.

Vuonna 1896 olympialaiset alkoivat uudelleen Ateenassa. Kreikaksi nykyajan kisoja kutsutaan yhä sanalla Ολυμπιάδα, samalla sanalla kuin muinaista neljän vuoden jaksoa: Ateenan vuoden 2004 kisoista puhutaan nimellä «η Ολυμπιάδα της Αθήνας».

Yksi uusi tapa yhdistää nykyiset kisat Olympiaan. Vuodesta 1936 lähtien, joitakin kuukausia ennen jokaisia kisoja, Heran temppelillä sytytetään liekki auringon säteillä ja koveralla peilillä. Ylipapittareksi pukeutunut näyttelijä johtaa seremoniaa. Muinaiset kreikkalaiset eivät tehneet näin: se on uusi rituaali muinaisella paikalla. Sitten juoksijat kantavat liekkiä soihdusta soihtuun kisakaupunkiin asti.