Kreikkalainen keramiikka: mustafiguurinen ja punafiguurinen tyyli

Muinaisessa Kreikassa lähes jokaisessa kodissa käytettiin saviastioita. Niissä säilytettiin vettä, viiniä ja oliiviöljyä, ja niillä laitettiin ruokaa, syötiin ja juotiin. Poltettua savea kutsuttiin kreikaksi nimellä κέραμος (keramos). Siitä tulee sana ”keramiikka”.

Ateenassa monet savenvalajat työskentelivät samassa kaupunginosassa, Κεραμεικός (Kerameikos), ”savenvalajien korttelissa”. He tulivat sinne, koska pienen Eridanos-joen rannoilla oli hyvää savea. Muinainen matkailija Pausanias kertoi nimestä toisen tarinan: sankarista nimeltä Keramos. Savenvalaja, κεραμεύς, muotoili märkää savea pyörivällä kiekolla, dreijalla eli τροχός. Sitten maalari, ζωγράφος, koristi astian liemellä, joka oli hyvin hienoa, nestemäistä savea. Kreikkalaisissa maljakoissa ei ole lasitetta kuten meidän lautasissamme: niiden kiilto tulee tästä liemestä.

Lopuksi astiat vietiin hyvin kuumaan uuniin, polttouuniin eli κάμινος. Poltossa oli kolme vaihetta. Ensin uuniin pääsi ilmaa, ja koko astia muuttui oranssinpunaiseksi. Sitten savenvalaja sulki uunin ja täytti sen savulla, joten koko astia muuttui mustaksi. Lopuksi ilmaa pääsi taas sisään. Karkea savi muuttui uudelleen oranssiksi, mutta hieno liemi pysyi kiiltävän mustana.

Ensimmäinen suuri tyyli oli mustafiguurinen. Maalari piirsi hahmot liemellä, joten polton jälkeen ne olivat mustia oranssilla savella. Sitten hän raaputti mustaan ohuita viivoja terävällä työkalulla. Viivat näyttivät silmät, hiukset, lihakset ja vaatteiden laskokset. Joskus hän lisäsi vähän purppuranpunaista tai valkoista.

600-luvulla eaa. Korintin kaupunki oli tärkein maalattujen astioiden valmistaja ja myyjä. Korinttilaisissa maljakoissa on usein eläinrivejä, esimerkiksi leijonia ja lintuja. 500-luvulla eaa. Ateena ohitti Korintin, ja Ateenan mustafiguuriset maljakot matkasivat koko Välimeren alueelle. Monia niistä on löydetty etruskien haudoista Italiasta.

Yksi astiatyyppi säilytti vanhan tyylin hyvin pitkään. Panathenaia-juhlassa, jumalatar Athenen suuressa juhlassa, kilpailujen voittajat saivat suuria ruukkuja, ἀμφορεῖς (amforoita), täynnä oliiviöljyä. Näissä palkintoamforoissa on Athene keihään ja kilven kanssa. Maalarit koristivat niitä mustafiguurisesti vielä 300-luvulla eaa., vaikka tyyli oli jo kauan ollut pois muodista.

Noin vuonna 530 eaa. ateenalaiset maalarit kokeilivat jotain uutta: punafiguurista tyyliä. He vaihtoivat värit päittäin. Nyt maalari jätti hahmot saven väriseksi ja peitti taustan mustalla liemellä. Polton jälkeen hahmot olivat oranssinpunaisia kiiltävän mustalla taustalla. Monet asiantuntijat arvelevat, että Andokides-nimisen savenvalajan verstas oli ensimmäisten joukossa käyttämässä sitä, mutta varmoja emme ole.

Miksi tämä oli parempi? Mustafiguurisessa tyylissä maalarin piti raaputtaa jokainen yksityiskohta. Punafiguurisessa hän pystyi piirtämään yksityiskohdat siveltimellä. Ohut sivellin antoi pehmeitä viivoja kasvoille, käsille, hiuksille ja liikkuville vaatteille. Siksi punafiguuristen maljakoiden ihmiset näyttävät elävämmiltä, ja maalarit pystyivät kuvaamaan kääntyviä ja liikkuvia vartaloita.

400-luvulla eaa. punafiguurisesta tyylistä tuli Ateenan suosikki. Jotkin maailman kauneimmista kreikkalaisista maljakoista ovat tältä ajalta. Ateenan verstaat tekivät punafiguurisia maljakoita 300-luvun eaa. loppuun asti.

Kreikkalaiset maljakot ovat kuin muinaisen maailman kuvakirja. Niissä on myyttien jumalia ja sankareita mutta myös arkielämää: urheilijoita, sotilaita, muusikoita, vettä hakevia naisia, ystäviä juhlissa. Poltettu savi kestää myös tuhansia vuosia. Vaikka maljakko hajoaisi, sirpaleet säilyvät maassa, ja tyylit vaihtuivat usein. Siksi arkeologit ajoittavat kaivauspaikkoja keramiikan avulla.

Jotkut taiteilijat kirjoittivat nimensä maljakoihinsa. Sana ἔγραψεν tarkoittaa ”maalasi (sen)”, joten se kertoo maalarin. Sana ἐποίησεν tarkoittaa ”teki (sen)”. Yleensä se kertoo savenvalajan, mutta jotkut asiantuntijat arvelevat, että se voi tarkoittaa verstaan omistajaa. Muutama taiteilija, kuten Eksekias, allekirjoitti molemmilla sanoilla.

Jokaisella muodolla oli tehtävänsä. Hydrialla kannettiin vettä, kylix oli leveä juomamalja ja krater suuri astia, jossa viini sekoitettiin veteen. Nykyään kreikkalaisia maljakoita voi nähdä museoissa ympäri maailmaa, Ateenassa, Lontoossa, Pariisissa ja New Yorkissa.