Kreikkalaiset pylväsjärjestelmät: doorilainen, joonialainen, korinttilainen

Pylväs on korkea kivitolppa, joka kannattaa kattoa. Muinaiskreikaksi se oli κίων. Nykyään kreikkalaiset sanovat historian kirjassa κίονας ja arkipuheessa κολόνα.

Kreikkalaisessa pylväässä on kolme osaa:

• jalusta, alhaalla oleva jalka (joillakin pylväillä sitä ei ole);
• varsi, pitkä runko, jossa on usein suoria uria eli kanneluureja, ραβδώσεις;
• kapiteeli, leveämpi yläpää, κιονόκρανο, joka kannattaa raskaita kivipalkkeja.

Kreikkalaiset rakensivat muutaman vakiintuneen tyylin mukaan. Jokaisella tyylillä oli oma pylvästyyppinsä, omat mittasuhteensa ja oma koristelunsa yläpuolisissa palkeissa. Suomeksi tällaista tyyliä kutsutaan pylväsjärjestelmäksi. Kreikaksi se on ρυθμός, sama sana kuin musiikin ”rytmi”. Kreikkalaisia järjestelmiä on kolme: doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Helpoin tapa tunnistaa ne on katsoa ylös kapiteeliin.

Doorilainen järjestelmä, δωρικός ρυθμός, on vanhin. Nimi tulee doorilaisista, yhdestä kreikkalaisista heimoista. Sitä käytettiin Manner-Kreikassa sekä Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaisissa kaupungeissa. Asiantuntijoiden mukaan sen muodot ovat peräisin vanhemmista puurakennuksista, jotka myöhemmin jäljiteltiin kivessä.

Doorilainen pylväs on paksu ja vahva. Sillä ei ole jalustaa: se seisoo suoraan temppelin ylimmällä askelmalla. Sen kapiteeli on hyvin yksinkertainen, kuin pyöreä tyyny, jonka päällä on litteä neliön muotoinen laatta.

Kuuluisin doorilainen temppeli on Parthenon Ateenan Akropoliilla. Se rakennettiin Athene-jumalattarelle vuosina 447–438 eaa., ja sen veistokset valmistuivat vuonna 432 eaa. Arkkitehdit olivat Iktinos ja Kallikrates, ja kuvanveistäjä Feidias johti työtä. Parthenon on ulkoa doorilainen, mutta sisällä siinä on myös joonialaisia osia.

Joonialainen järjestelmä, ιωνικός ρυθμός, on saanut nimensä joonialaisista, kreikkalaisista, jotka asuivat Vähän-Aasian rannikolla (nykyisessä Länsi-Turkissa) ja Egeanmeren saarilla. Siellä seisoivat jotkin sen suurimmista temppeleistä, kuten Artemiin temppeli Efesoksessa.

Joonialainen pylväs on hoikempi ja kevyempi kuin doorilainen. Se seisoo kivirenkaista tehdyllä jalustalla. Sen kapiteelin tunnistaa helposti: siinä on kaksi kierukkaa, jotka kiertyvät alas vasemmalle ja oikealle kuin käärö. Kreikaksi näitä kierukoita kutsutaan nimellä έλικες; suomeksi puhutaan voluuteista.

Roomalainen arkkitehti Vitruvius, joka kirjoitti kirjan arkkitehtuurista, vertasi kahta tyyliä ihmisiin. Hänen mukaansa doorilainen pylväs on kuin vahva mies ja joonialainen kuin nainen, ja voluutit ovat hänen kiharansa. Se on Vitruviuksen oma vertaus, ei kreikkalaisten rakentajien sääntö.

Ateenassa Akropoliin Erekhtheion on joonialainen temppeli. Se rakennettiin vuosina 421–406 eaa. Athenelle ja Poseidonille.

Korinttilainen järjestelmä, κορινθιακός ρυθμός, on nuorin ja koristeellisin. Se on nimetty Korintin kaupungin mukaan. Se muistuttaa paljon joonialaista: suuri ero on kapiteeli, jota peittävät veistetyt akantus-kasvin lehdet, άκανθος, ja jonka yläosassa on pieniä kierukoita.

Vitruvius kertoo tarinan sen synnystä. Nuori korinttilainen tyttö kuoli, ja hänen hoitajansa pani tytön lempiesineet koriin hänen haudalleen ja peitti korin kattotiilellä. Akantuskasvi kasvoi korin ympärille. Kallimakhos-niminen kuvanveistäjä näki sen ja teki samanmuotoisia kapiteeleja. Se on kaunis legenda, mutta kukaan ei voi todistaa sitä.

Vanhin tähän mennessä löydetty korinttilainen kapiteeli oli Apollonin temppelin sisällä Bassaissa, Peloponnesoksen vuorilla. Temppeli rakennettiin noin 420–400 eaa. Aluksi kreikkalaiset käyttivät korinttilaisia pylväitä enimmäkseen rakennusten sisällä. Myöhemmin roomalaiset rakastivat tätä järjestelmää ja käyttivät sitä kaikkialla, esimerkiksi valtavassa Olympoksen Zeuksen temppelissä Ateenassa. Roomalaiset lisäsivät myös kaksi omaa järjestelmäänsä, toscanalaisen ja komposiittijärjestelmän.